900 euron vanhuus


Tänään siirryin henkisessä keskiluokkaistumisessani aimo annoksen eteenpäin. Päätin nimittäin ryhtyä eläkesäästäjäksi.

Enpä olisi uskonut itsestäni kymmenen vuotta sitten. Niin he boheemisuuden rippeetkin alkavat karisemaan pikku hiljaa.

Pankkini laskelmien mukaan nauttisin noin 900 euron eläkettä, jos en säästäisi itse osaa sivuun. 900 euron ! Herra Jumala, minkäläinenhan hintataso mahtaa olla 2030-luvulla? Ja  mitä silloin tuolla rahalla saa. 900 eurolla on jo nyt mahdotonta tulla toimeen ihmisarvoisesti.

Mutta nyt kuin ryhdyin eläkesäästäjäksi saan 64-vuotiaana, jos siis silloin pääsen eläkkeelle,  käsiini noin 1300 euroa eläkettä. Tietysti on mahdollista, että kuolen ennen kultaisia vuosiani, jolloin vaivalla säästämäni rahat jäävät "varakkaasta" vanhuudestani käyttämättä. No, eivätpähän ainakaan hautauskulut jää yhteiskunnan kontolle.


No, jospa minusta tulisi vaikka optiomiljönääri 30 vuoden aikana. Muuten ei tämä vanhus kyllä etelänmatkoilla roiku. Pikemminkin siellä EU:n leipäjonoissa. Taidan alkaa jo nyt harmaaksi pantteriksi, jotta oikeuteni toteutuisivat...




Kommentit

Suositut tekstit