Ja varoitustarra huonosta käsikirjoituksesta menee...



Innokkaana elokuvaharrastajana tulee katseltua paljon elokuvia. Maanantaina päätin katsoa Harlinin Jäätävän poltteen, kun se kerran oli kielletty vähän aikaa valmistuttuaan Suomessa. Katsoin puoli tuntia ja lopetin. Elokuva oli taattua Harlin "laatua". Aikanaan ulkopoliittisesti arveluttava elokuva ei tuntunut enää niin arveluttavalta, ainoastaan käsikirjoitukseltaan ja juoneltaan.

Useimmiten Suomessa on kielletty seksuaalisesti arveluttavat elokuvat, jotka tuskin nykyihmistä enää säikäyttävät rohkeudellaan. Näin kävi esimerkiksi Teuvo Tulion viimeiselle elokuvalle Sensuelalle. Nykyisin paljas pinta rupeaa olemaan jo itsestäänselvyys mainstream-elokuvissakin. Ainakin naisnäyttelijät joutuvat vilauttelemaan rintojaan elokuvassa kuin elokuvassa. Sitten näitä elokuvia, kuten Levottomia, kutsutaan rohkeiksi, vaikka ne perustuvat paljaaseen pintaan. Tosin Levottomat on tämän tyypin elokuvista juoneltaankin suht koht  toimiva.

Minulla on ehdotus. Miksi emme alkaisi leimata elokuviin varoitustarroja. Niinhän varoitetaan kaikesta muustakin vähänkin vaarallisesta ja arveluttavasta. Huonoimmat elokuvat saisivat varoitustarran dvd:n kanteen. Tämä elokuva on käsikirjoitukseltaan vaarallisen huono, kuvaus lähentelee 80-luvun vhs-kotivideoiden tasoa etc.

Monet vanhat suomalaiset elokuvat sietäisivät olla myös tarravarustettuina kiellettyjen listalla. Hävyttömän nopeasti ja halvalla tehdyt elokuvat eivät tee kunniaa Suomen elokuvan kulta-ajalle. Eräät 70-luvun sosiaalirealismin aikaisista "mestariteoksista" eivät myöskään sovi koti-illan pelastajiksi.

Kommentit

Suositut tekstit