450 sivua jäljellä


Tänään aloitin lukemisen yliopiston pääsykokeisiin. Ajattelin vielä vanhoilla päivilläni kokeilla, josko Helsingin yliopiston ovet aukeisivat. Kaikki onkin pääsykokeiden varassa, sillä lukiostakin on jo yli kymmenen vuotta.

Aikaisemmin olen yrittänyt päästä sisälle lukemaan poliittista historiaa ja taidehistoriaa. Tällä kertaa päädyin talous- ja sosiaalihistoriaan, koska aihe on vuosi vuodelta alkanut kiinnostamaan enemmän ja enemmän. Nyt homma ei jää ainakaan pääsykoekirjan kiinnostavuudesta kiinni. Isä ja poika McNeilin kirja Verkottunut ihmiskunta on mielenkiintoista luettavaa ja lukaisin samantien jo 50 sivua. Enää 450 sivua jäljellä :) Vaikka en pääsisikään sisään, niin onpahan tullut luettua taas jotain sellaista, mitä ei välttämättä muuten tulisi luettua.

Historia on muutenkin kiinnostanut minua aina. Menneet vuosikymmenet ovat yksinkertaisesti kiinnostavampia kuin nykyhetki, vaikka nykyhetkenkin arvon vasta ymmärtää jonkin ajan kuluttua. Ensimmäisenä kiinnostuin 1800-luvusta. Se oli portti teollistumiseen, imperialismiin, globalisaatioon ja moniin muihin ilmiöihin. Sen jälkeen luin paljon maailmansodista, nuoresta ihmisestä tuntui silloin käsittämättömältä ymmärtääkään miten valtava määrä noiden sotien takia menehtyi. 60-luvussa on myös ollut minulle jotain maagista, koko silloinen rock-aatelisto ja hurja muutos oikeastaan kaikessa ovat kiehtovia asioita.





Kommentit

Suositut tekstit