Lastensuojelulla väärä maine


Eilen kävin Espoossa työni puolesta tiedottajana suunnittelemassa kampanjaa uusien varakotien löytämiseksi lastensuojelulapsille yhdessä espoolaisten ja helsinkiläisten kanssa. Paljon parjattu pääkaupunkiseudun yhteistyö siis oikeasti toimii.

Harva asia saa minua valehtelun ja ylimielisyyden lisäksi yhtä vihaiseksi kuin lasten kaltoin kohtelu. Omakaan lapsuuteni ei ollut aina ruusuilla tanssimista,  mutta kun juttelee lastensuojeluihmisten kanssa, niin kyllä sitä lapset joutuvat mitä kovimmissa olosuhteissa elämään Suomessa vielä 2000-luvullakin. Minusta on yksinkertaisesti väärin pilata lapsen elämä tai vahingoittaa sielua loppuelämän ajaksi.

Olen aina ihmetellyt, mistä lastensuojelun parissa työtä tekevät motivaationsa saavat. Palkan takia he tuskin ovat alalle hakeutuneet. Ja työ on äärimmäisen raskasta henkisesti, varsinkin kuin vaikeimmat tapaukset vaikenevat vuosi toisensa perään. Tappouhkauksiakin satelee, yritä siinä sitten mennä kotisohvalle rentoutumaan työpäivän jälkeen.

Julkisuudessa lastensuojelusta annetaan lähes aina negatiivinen kuva. Varsinkin televisiossa. En väitä, että lastensuojelun työntekijät ovat virheettömiä, mutta totuuden nimissä suurin osa heidän ratkaisustaan on varmasti oikeita. Ja mitä sitten sanottaisiin, jos kaikkia tapauksia ei tutkittaisi kunnolla, sittenhän syytettäisiin heitteillejätöstä. Minusta huostaanotto on oikea ratkaisu varsinkin jos perheessä on vakavamman laatuisia päihdeongelmia. Ei lasten tarvitse odottaa kenenkään raitistumista. Varsinkaan jos joutuu toimimaan kymmenenvuotiaana jo nuorempien sisarustensa "huoltajana", kun omista vanhemmista ei siihen ole. Tiedän myös, että ennen huostaanottoa kaikki mahdolliset tukitoimet on jo yleensä käytetty.

Kansan keskuudessa lastensuojelulapsetkin tuomitaan heti kättelyssä tuleviksi rikollisiksi tai muuten vain elämässään varmasti epäonnistuviksi. Minä sanon, että tälläinen lapsi on elämässään jo onnistunut, jos kykenee kokemustensa jälkeen elämään jo normaalia arkipäivää aikuisiässä.



Kommentit

Suositut tekstit