sunnuntai 15. huhtikuuta 2007

Maine ja viestintä


Viestinnän maailmassa maine-sanalta ei voi välttyä. Oikeastaan kaikki viestinnän oppaat perustuvat enemmän tai vähemmän maineesta puhumiseen. En tiedä, onko maine ohimenevää villitystä vaiko pysyvä ystävämme. Eri asia on vielä se tosi-asia, otetaanko maineen vaalimista oikein edes tosissaan. Maineestahan lähtee yhteisön koko uskottavuus ihmisten silmissä. Jos yhteisöllä on huono maine, periaatteessa markkinointikin on turhaa. Ja mainehan korjaantuu äärimmäisen hitaasti.

On yllättävää kuinka heikosti hyvän maineen viesti on tavoittanut yhteisöt. Ratkaisuja tehdään tulevaisuutta pahemmin miettimättä tai sitten ei vain välitetä, kunhan saadaan leikkaukset tai muut muutokset tehtyä. Ajatellaan, että kyllähän nämä kriisit nopeasti unohtuvat ihmisten mielistä.

Näinhän ei ole, vaan ihmiset muistavat virheet kauan. Kaikki muistavat esimerkiksi SAK:n tökerön vaalimainoksen, joka melkein aliarvioi suomalaisten älykkyyttä. Sinänsähän mainoksella haettiin hyvää tarkoitusta, mutta suomalaiseen makuun se oli aivan liian osoitteleva.


Maineajattelu on Suomessa levinnyt vasta yhteisöihin. Minusta maineen voisi tuoda yksityishenkilöidenkin ulottuville, varsinkin niiden, jotka ovat julkisuudessa. Omaa henkilöään voi tietoisesti rakentaa tiettyyn suuntaan, mutta se on ehkä koettu Suomessa vielä liian amerikkalaiseksi.

Viestintä on yleensä se asia, jota kaikissa yrityksissä ja yhteisöissä korostetaan tyyliin kuinka kaikki lähtee viestinnän toimivuudesta ja kuinka tärkeätä se on meidän yhteisöllemme. Harvassa ovat kuitenkin ne yhteisöt, joissa aidosti arvostetaan viestintää korusanojen ulkopuolella puhumattakaan todellisista kasvavista resursseista. Viimeistään siinä vaiheessa totuus paljastuu, kun puhutaan vanhakantaiseksi viestinnästä tiedottamisena.

Useampikin viestintäjohtaja on valitellut, että viestintä koetaan enää vain pr-kampanjointina. Toimittajat eivät ole tyhmiä, vaan osaavat etsiä uutisen ilman turhaa kaunisteluakin. Päinvastoin, toimittajat arvostavat varmasti sellaista yhteisöä, jonka tiedotteisiin voivat luottaa ilman krumeluuria tai todellisen ongelman peittelyä. Sehän se ei ole viestinnän tehtävä, vaan tuottaa tietoa tasapuolisesti kaikille.

Itsellenikin on joskus valiteltu, että eihän sitä tiedotettasi nyt sitten näkynyt missään lehdessä. Ikään kuin lehdistöä voisi käskyttää. Tosin monesti on kyse ollut siitä, ettei ko. henkilöllä ole tietoa viestinnän realiteeteistä. Siinä me tiedottajat voimme mennä itseemme, jos emme ole onnistuneet tehdä työtämme riittävän näkyväksi. Monesti viestintä koetaan pelkästään lehdistötiedottamisena. Viestintähän on oikeastaan kaikkea mahdollista mitä ajatella saattaa aamun lehden lukemisesta kahvituntijuoroiluun.


Sen kun saisi ymmärretyksi.

PS. Kevät se tulla jolkuttaa. Varpusetkin puuhaavat paraikaa ikkunani alla jälkikasvua niin että höyhenet  pöllyävät :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti