lauantai 14. huhtikuuta 2007

Yksinäisyys ei ole elämänehto


Yksi suuria mysteereitä on, miksi ihmiset ovat nykyisin yksinäisempiä kuin koskaan? Keinoja toisen tavoittamiseen on myös enemmän kuin koskaan. Itse olen sitä mieltä, että yksinäisyys ja alkoholi tappavat Suomessa yhdessä enemmän ihmisiä kuin epäterveellinen ruokavalio.

Onkohan suomalaisessa kansanluonteessa jotain, mikä altistaa meidät yksinäisyydelle? Enemmänkin varmaan puhumattomuuden kulttuuri, varsinkin kun kyseessä ovat vaikeat asiat. Yksinäisyys on siitä omituinen asia, että siitä voi kärsiä, vaikka ulkonaisesti näyttäisikin omaavan paljon ystäviä. Surullisia koomikoita on paljon. Hektinen elämä myös altistaa yksinäisyydelle, vaikka se hullulta kuulostaakin. Kun ei ole aikaa kuunnella edes omia ajatuksiakaan, miten aikaa riittäisi muidenkaan kuunteluun.

Äärimmäinen yksinäisyyden ilmaisumuoto on itsemurha. Jokainen itsemurha on turha. Yksinäisen ihmisen yksinäisyyteen on kuitenkin vaikea puuttua ja monesti yksinäinen saattaa käpertyä kuoreensa entistä enemmän petyttyään harvoihinkin kontakteihinsa. Toivottavasti esimerkiksi internet auttaisi yksinäisiäkin ongelmissaan, netissä kun voi anonyyminäkin purkaa tuntojaan tai vaikkapa etsiä ihmissuhdetta itselleen.

En voi väittää, ettenkö minäkin olisi kärsinyt yksinäisyydestä eritoten lapsena ja murrosikäisenä. Silloin en tuntunut löytävän ystäviä ja sielunkumppaneita oikein millään. Näin jälkeenpäin ajateltuna en tietysti olisi se ihminen mikä nyt olen. Viihdyin paljon kirjojen ja ajatuksieni parissa. Olin siis oikein perusnörtti.

Nykyisin tunnustan olevani liian laiska yhteydenpitäjä, mutta en oikeastaan tunne olevani yksinäinen. Viihdyn myös omissa oloissanikin hyvin, enkä sinänsä kaipaakaan koko ajan seuraa. Ja jos olo yksinäiseltä tuntuukin, sitä voi kaivaa vaikka hyvän levyn esiin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti