maanantai 28. toukokuuta 2007

Hajatelmia lähipäivien uutisista



Samalla kun kuuntelee Bob Dylania, on vaikea taas olla intoutumatta kirjoittamaan...

Hmm, hallituksella on mielenkiintoinen lähtökohta lähteä ajamaan kaikista köyhimpien asiaa. Korottamalla päivähoitomaksua köyhien asia ei parane. Köyhien rahapussissa kun pienikin summa on jo iso summa. Varsinkin varmaan yksinhuoltajilla ainakaan, jotka muutenkin joutuvat kitkuttelemaan yhteiskunnan tuilla, ellei ex-kulta ole kiinnostunut tai kykenevä rahoittamaan jälkikasvuaan. Ainakin Vantaalla on puhuttu koko päivähoitolain uudistamisesta. En tiedä muista kunnista. Ja eduskuntahan laista tietenkin päättää. Epäilenpä vain, että päivähoitolaista on tullut sen verran "pyhä lehmä", ettei siihen uskalleta koskea, vaikka parantamisen varaa olisikin, koska jotkut käyttävät järjestelmää ilmiselvästi hyväkseenkin, kun haluavat lapset harrastustoiminnan tieltä jaloistaan. Päivähoitolain eteenhän taisteltiin vuosikymmeniä. Sen enempää en uskalla aiheesta kirjoittaa, kun en lakia tunne, eikä elämäntilanteeni edes auta siihen tutustumista kun ei ole lapsia.

Tämän päivän Iltalehdessä keikkamuusikot sitten valittelivat kovaa kohtaloaan. Eläkkeelle pitäisi päästä ennen kuin muut. No, ehkä olisi syytäkin, jos taiteenpalo on kadonnut jo siihen malliin, että raha vain kiinnostaa. Ymmärrän, että keikkamuusikkona olo on kuluttavaa, mutta silti. Vaihtavat ne muutkin ammattia, jos eivät jaksa. Itse uskon vielä siihen vanhan ajan taiteilijamyyttiin, mutta ehkä taidan muutenkin olla syntynyt väärään aikaan. Muutenkin Suomessa eri alojen ammattilaiset tappelevat kunnia-asianaan siitä, kenellä se rankin ja vittumaisin työ on. Siinä on jotain sellaista perisuomalaista marttyyriytta ja Koskelan Jussia. Liittokohtaisissa neuvotteluissa palkankorotuksista sitten vedetään sujuvasti mattoa muiden alta, että saadaan omalle jäsenistölle mahdollisimman parhaat edut. Enemmän kuin voisi pohtia yhteistyössä, että ketkä ne oikeasti heikoimmilla ovat ja suunnata voimavaroja sinne.Vaikka tietysti sen takia ammattijärjestöön nyt kuulutaankin, että edes joku työntekijänkin puolta pitäisi.

Ja sitten ulkomailta. Olen surullisena seurannut tätä kaapatun Madde-tytön tarinaa. On helvetin halpamaista touhua käytettiin tyttöä sitten seksuaalisesti sairaisiin päämääriin tai minä kiristyskappaleena sitten käytetäänkään. Näissä tapauksissa olen onnellinen median kiinnostuksesta, sillä nuora kappaajan kurkun ympärillä kiristyy. Useimmitenhan nämä kaapatut lapsirukat taitavat löytyä sitten kuolleina tai muuten henkisesti tuhottuna niin kuin tämä itävaltalaistyttö. Yksi asia muuten, mistä saisi pitää enemmän meteliä, ovat nämä ulkomaille kaapatut suomalaislapset. Jotka useimmiten on vienyt ulkomaalainen isä lähtömaahansa. Välillähän niistä kaapatuista lapsista kirjoitettiin alvariinsa, mutta nyt ovat sitten saaneet jäädä rauhassa ties minkälaisiin oloihin. Samoin kuin ulkomaille ympärileikattaviksi vietävät tytöt. Voin vain kuvitella, miltä vanhemmasta tuntuu, kun ei tiedä, missä oma lapsi on. Sen täytyy olla melkein pahempaa kuin kuolema.

Sitten vielä yksi huomio. Lakkoilevatko nykyisin enää muut kuin lentoyhtiöiden työntekijät ja paperityöläiset kera bussikuskien. Siltä ainakin tuntuu. Vaikka eihän lakkoilu nyt sinänsä itseisarvo olekaan. Persettä eivät muut kuitenkaan laita enää penkkiin, vaikka naamalle läpsittäisiin ja mitä tahansa tehtäisiin. Sen todistaa taas SAS:n työntekijöiden lakkoilu.

Tai ehkä sitten vielä yksi. Eilen TV1:ltä tulleet 60- ja 80-luvuilta tulleet dokumentit sen taas todistivat, ettei ihminen viisastu, eikä mikään näytä muuttuvan. Autoilla kaahaillaan 60-luvun malliin ja viinaa myydään ala-ikäisille tai kolmen promillen humalassa oleville.

Siitäkin huolimatta toivoa on...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe