torstai 17. toukokuuta 2007

Uneton kansa


Ihmisten kanssa kun tulee juteltua paljoa, niin olen huomannut, että kovin moni valittelee nukkuvansa huonosti. Itsekään en muista, koska viimeksi olisin nukkunut koko yön heräämättä kertaakaan ennen aamua. Kaiholla muistelee lapsuutta, kun ei tarvinnut laittaa kuin pää tyynyyn ja homma oli sitä myöten selvä.

Sitä taitaa olla vain niin stressaantunut tai muuten nukkumisen taidon kadottanut. Itse en vatvo työasioita unissani, mutta harvemmin sitä tulee nukuttua kunnolla. Sitten on aina väsynyt ja keskittymiskyky ja pinna tiukalla päivällä. Unilääkkeitä en suostu hakemaan, sinnittelen vaikka ja odottelen parempia aikoja. Tuhannet suomalaiset niitä jo popsivatkin. En tiedä, kai sitä jossain vaiheessa täytyy alistua, jos tilanne ei muutu. En halua mitään burnoutia kolmikymppisenäkään pelkän nukkumattomuuden takia.

Uusi kansansairaus univaikeudetkin ovatkin masennuksen ja ylipainon ohella. Kiitos varmaan nykypäivän  hektisemmän työelämän, vuorotyön yms. elämän arkivaatimukset vielä lisänä. Tuskin sitä korpea raivatessa viime vuosisadalla hirveästi enää nukkumattia tarvitsi anella. Henkinen työ imee nykypäivänä toisella tavalla mehut, kun puhdas fyysisesti raskas työ.

Uni ja unet ovat kiehtovia asioita. Ne eivät anna armoa. Jos ei käsittele tunteitaan valveilla ollessaan, niin alitajunta hoitaa asian sinulta kysymättä unissa. Sotaveteraanit käyvät taisteluita ja onnettomuuksissa olleet elävät kauhun hetkensä uudelleen. Itsekin näen vielä joskus armeijasta, vaikka siitä on jo kymmenen vuotta aikaa. Unessa se on aina jäänyt minulta kesken, vaikka sen loppuun suoritinkin. Taisin olla väärää tyyppiä siihenkin laitokseen. Toinen usein tuleva uni on, että olen kadottanut jotain tai lähtenyt ulos ilman vaatteita. Olenkohan joku kaappisaksalaisnudisti, vai pelkäänkö paljastavani tunteistani liikaa? No, sitä olen varmaan kyllä tässä blogissani harrastanutkin. Muitakin ikäviä käsittelemättä jääneitä asioita popsahtelee uniin silloin tällöin.

Mukaviakin unia on. Mikähän siinä muuten on, kun painajaiset muistaa paremmin herättyään kuin ne ihkut unet. Kai se on sitä samaa, kun loukkauksetkin muistaa paremmin kuin kivat hetket elämässä.

Joskus olen selaillut unikirjoja muistamieni unien osalta, mutta eivät ne oikein ole vastanneet "huutooni". Aina niissä on vain jotain huolehdit liikaa yms. sellaista ympäripyöreätä. Enemmän olen löytänyt itseäni horoskooppikirjoista. Ravun tunnusmerkit pätevät hyvin minuun, vaikka en horoskooppeja turhan vakavasti otakaan. Mutta kivaa niitä on lueskella, vaikka se hieman epämachoa onkin.

Siksi monet ihmiset lukevat horoskooppeja tai käyvät ennustajilla, koska ihmisillä on kova halu löytää itsensä ja selitystä elämänsä tapahtumille. Puhumattakaan tulevaisuudesta, joka pelottaa yhtä paljon kuin sitä odottaakin. Presidentti Risto Rytikin kuulemma sodan aikana kävi vaimoineen ennustajien luona. Tosin siinä hermopaineessa moni muukin olisi hakenut henkimaailmasta vastauksia. Uni ja henkimaailma on niitä harvoja asioita, joita me ihmiset emme ole onnistuneet täysin tieteillä selittämään.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe