tiistai 31. heinäkuuta 2007

Kuka nyt naapuriksi kelpaisi?



Viime viikonlopulla julkaistiin tutkimus suomalaisten naapurihaluista. Eipä ollut suuri yllätys, ettei naapuriksi haluttu narkomaaneja, alkoholisteja tai rikollisia. Homoja ja maahanmuuttajiakaan ei naapureiksi riemusta kiljuen haluttu. Mistä muuten edes voi tietää, että naapuriin on muuttanut homo? Tuskinpa homotkaan nahkapuku päällään tulevat ensi töikseen naapurin ovikelloa pimputtelemaan.

Nuoret taitavat muuten olla nykyisin konservatiivisempia kuin koskaan. Pettämistutkimuksessa 15-24-vuotiaat olivat eniten pettämistä vastaan ja nyt naapuritutkimuksessa he eivät halua lastentarhoja tai edes vanhusten palvelutaloja naapuriinsa. Nuoret kai pelkäävät, että saavat itse lapsia tai että näkevät, miltä itse näyttävät vanhoina. Iäkkäät taas pelkäsivät rikollisia ja homoja. Summa summarum, harva vastanneista halusi ylipäätään ketä tahansa naapuriinsa, ymmärrettävää sinänsä. Jos naapureina asuu hankalia ihmisiä, niin eihän se toden totta mukavaa ole.

Itselläni ko. ei-halutuista ryhmistä on varmuudella omakohtaista kokemusta vain narkomaaneista, alkoholisteista ja maahanmuuttajista. Alakerrassani asui Korsossa asuessani narkomaaneja. Ja ei se mukavaa ollut. Metallica saattoi alkaa soimaan aamuyöstä, puhumattakaan muusta trafiikista ja huudosta. Järkyttävintä oli, että ko. perheessä oli ollut koirakin, jonka olemassaolosta ei edes tiennyt, koska koiraa ei koskaan ulkoilutettu, eikä se edes haukkunut. Roskaa ja paskaa oli kuulemma lattiolla huoltomiehen mukaan viiden sentin paksuudelta, kun narkomaanit lopulta häädettiin. Samoin Korsossa asui maahanmuuttajia taas yläkerrassani. Ko. perhe alotti elämän oikeastaan vasta yöaikaan. Yritä siinä sitten saada unta ja mennä virkeänä töihin. Tavallinen perusjuoppo on taas aika harmiton naapuri, varsinkin kun Suomi on muutenkin täynnä kotijuoppoja. Mutta tietysti ihmisiä on aina erilaisia, ettei kukaan leimaa minua nyt rasistiksi ja yms. suvaitsemattomaksi omakohtaisten kokemuksieni perusteella.

Minusta naapureiden kanssa pitää vain elää rauhanomaisessa rinnakkainelossa. En ole koskaan liiemmälti puuttunut naapureideni asioihin, eivätkä he minun. Nykyisessä asunnossani siihen ei ole tarvettakaan, kun on hyvä taloyhtiö missä asuu. Ja itse elän hiljaa kuin hiiri mitä nyt parveketupakointini saattaa jotain häiritä. Tiedän, että tämä naapureihin tutustuttamuus ja toisten asioihin ei-puuttuminen on väärin, mutta itselläni ei yksinkertaisesti riitä voimavaroja elää muiden elämää. Omassakin on joskus tarpeeksi tekemistä. Puhutaanhan aina näistä vuosia asunnoissaan kuolleena olleistakin. Mutta enhän minä voi joka päivä käydä kysymässä naapurin vointia. Hulluintahan maailmassa on, että maalla ollaan kilometrien päässä asuvien naapureiden kanssa enemmän tekemisissä kuin seinän toisella puolella asuvien kanssa kaupungissa. En ole mitenkään tietoisesti eristäytynyt, haluan vain yksinkertaisesti olla omissa oloissani.

Minusta tuntuu, että omakotialueilla erilaisuuten suhtaudutaan kyllä nuivemmin kuin esim. vuokrakerrostaloissa, joissa olen ikäni asunut. Vuokrakerrostaloalueilla sitä joutui väkisinkin tottumaan erilaisiin ihmisiin pikkulapsesta asti. Siksi en kai vieläkään oikein osaa vierastaa erilaisuutta. Omakotialueille tai omistusasuntoalueille kun ei saada mitään rakennettua ilman taistelua. Kenellekään ei kai tule mieleen, että joskus sitä itsekin tarvitsee palvelutaloa tai voi joutua itsekin tarvitsemaan mielenterveyskuntoutusta. Tuntuu siltä, että unelmanaapurin täytyisi joillekin ihmisille olla, ettei ole naapuria ollenkaan. Sitten täytyisi varmaan hommata tontti kallioluodolta tai tunturin laelta.

PS. Työt alkoivat maanantaina. Alkoikin ihan kivasti. Sain synttärilahjaksi työkavereilta Reino-tossut. Niillä sitä on hyvä laahustaa kultaisia vuoden kohden. Sain myös paperit kuva-artesaanin tutkinnostani vihdoinkin. Tupakanvieroituslääkereseptinkin hain, en ole vielä vain uskaltanut hakea lääkkeitä apteekista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe