Vapauttakaa Afrikka uudelleen


Eilen tuli mieleen, kun katselin dokkaria Kuuban yhteistyöstä Afrikan vapausliikkeiden kanssa, että eipä Afrikkaan löydy enää vapauttajia. Tällä kertaa Afrikka pitäisi vapauttaa vieläpä omilta johtajiltaan, eikä siirtomaavaltiailta tai heidän jälkeensä vallankaapanneilta sotalordeilta.

Kuubakin on nyt heikko ja sillä on täysi työ pysytellä itsekin vesirajan yläpuolella. Kuuba toki halusi viedä Afrikkaan ideologiaansa, mutta toisaalta Kuuba oli omana ylpeydenaikanaan rodullisesti tasa-arvoinen maa.

Yhdysvaltoja ei Afrikka ole enää kiinnostanut, kun ei tarvitse kilpailla Neuvostoliiton kanssa etuvartioasemista Afrikassa. Ainoastaan Kiina kärkkyy halpaa öljyä ja luonnonvaroja hylkiövaltioiltakin kuten Sudanilta. Sitähän ei demokratia kiinnosta luonnonvarojen edessä kuin länsivaltoja. Länsimaat taas ovat jättäneet likaisen työn ahneiden öljy-yhtiöiden sun muiden rahanahneiden tehtäväksi. Kaikista kuvottavin takinkääntö on tehty Libyan suhteen. Entinen terroristien tukijamaa on kansainvälisesti hyväksytty, kunhan öljy virtaa.

Toivoisin, että jostain maailmasta löytyisi vielä valtio, joka tukisi aitoja vapautusjärjestöjä, eikä vain terroristeja. Vaikka Kuubaakin nuijitaan nyt kun vierasta sikaa, niin Che Guevara oli sentään aidosti kiinnostunut tasa-arvon ja ihmisyyden tuomisesta Afrikan ja Etelä-Amerikan kiusatuille väestöille. Lähtisin vaikka itse vapauttamaan sorrettuja, jos minulla olisi siihen edellytyksiä. Tosin sinisilmäisellä ja vaaleahiuksisella "vapauttajalla" taitaa olla turhan huono kaiku entisissä siirtomaissa. Vaikka Hugo Chavezille naureskellaan länsimaissa, niin hän ainakin kaikista puutteista huolimatta tuo ylpeyttä ylikansallisten yritysten ja rahan vallan vastaiseen taisteluun.

Kasvihuoneilmiön ja Irakin kriisien varjoon on jäänyt esimerkiksi Zimbabwen tragedia, joka kuvastaa vapaustaistelun jälkeisen elämän irvokkuutta Afrikassa. Maan vapauttanut Robert Mugabe tappaa kansaansa pikku hiljaa nälkään. Kansainvälinen yhteisö ei tee mitään. Miksi? Kaikki tietävät mistä on kyse (tai kenestä), kun Afrikan entisen vilja-aitan asukkaat kuolevat nälkään. Darfurissa oli pakko jotain tehdä, kun ei enää iljetty teurastusta enää vuosien jälkeen katsoakaan. Afrikan unionihan on täysin hampaaton, eikä siitä ole rauhaa tai demokratiaa maanosaan tuomaan, varsinkin kun jäsenmaista aniharva omaa edes jonkinlaisen demokraattisen järjestelmän.

Mihin on myös hävinnyt vapautusliikkeiden ylpeys ja oikeutus sotaan? Nyt kun taistelut käydään oman maan diktaattoria vastaan edes vapautusliikkeet eivät selviä puhtain paperein. Kaikki tuntuvat tappavan kaikkia niin kuin Sudanissa ja Somaliassa on käynyt. Nyt kun ei ole enää siirtomaaherraa vastustajana, niin kaikki tuntuu käyvän, sotaa sodan takia. Minusta sodan ainoa oikeutus voi olla juuri vapautus ja tasa-arvon tuominen yhteiskuntaan.

Niin, voi Che. Sinulle olisi yhä käyttöä...



Kommentit

Suositut tekstit