sunnuntai 25. tammikuuta 2009

Ei niin Salatut elämät


Tällä(kin) kertaa minulla on tärkeää asiaa. Salatut Elämät -sarja on, kuten kaikki tiedämme, täyttänyt kymmenen vuotta. Jos kuvailisin suhdettani salkkareihin, se on tarkimmin ilmaistuna on-off-suhde. Viikonloppuisin saatan kellahtaa usein salkkareiden ääreen, mutta viikolla aniharvoin. Mutta siellä taustalla se on ollut. Usein silloin kun kirjoitan. Kun asuu yksin, niin televisiopuheesta saa vähintäänkin ääniperheen.

Salkkarit, kuten muutkin saippuat, on siitä kiitollinen, että siihen pääsee mukaan, vaikka välistä jäisi runsaasti jaksoja. Sieltä löytyvät ne peruspilarit, jotka eivät koskaan lähde, kuten Ismo. Ismosta on pakko pitää, harva on kestänyt yhtä paljon vastoinkäymisiä alkoholisoitumatta. Ismo ei ole pulmunen, mutta ihminen.

Salkkareissa on ovi käynyt. Uusimpia ja nuorimpia tyttösiä ja poikasia en tunne edes nimeltä. Mutta ei sillä väliä. Salkkarit on tehty samanlaiseen äärimmäiseen aivot narikka -viihteeseen, kun hömppäkomediat. Salkkareissa tosin voidaan käsitellä vakavia aiheitakin. Ei tosin liikaa, kevyt ihmissuhdehömppä pitää katsojat koukussa. Ei kukaan jaksa iltapuhteeksi katsoa murhetta ja surua.

Viikonlopun Iltalehdessä oli tehty ansiokasta työtä Pihlajakadun asukkaiden suhteiden kartoitukseen. Ja kuten kaikissa saippuoissa, jokainen on seurustellut jokaisen kanssa tai vähintään harrastanut seksiä. Ja mitä sitä turhaan kaupungille lähtemään, kun omasta taloyhtiössäkin riittää vipinää. Räpätätikin löytyy, kun vanha lähtee.


Päivittäissaippuoita ei kotimaiselta pohjalta Suomessa ole Salkkareiden lisäksi ollut. Siksi se onkin tienraivaaja, jonka seurassa on kasvanut jo yksi sukupolvi. Tiedä sitten, onko se hyvä asia. Jostain luin, että Yle on puuhaamassa kilpailijaa Salkkareille. Hyvä, ettei Kotikatua tarvitse pilata liian jyrkillä juonenkäännöksillä. Haluan Kotikatuni uneliaana jutusteluna, enkä jatkuvana draamana.

Salkkarit voi jatkua loputtomiin. Kaunarit on mennyt telkussa jo parikymmentä vuotta ja maailmanennätysbrittisaippua (nimeä en muista) jo 60-luvulta. En tiedä, itsestäni alkaisi tuntua pahalta, kun tajuaa eläneensä yhtä kauan kuin saippuasarja. Mutta elämässä on tärkeää perusturvallisuus, jota saippuat edustavat. Hullua sinänsä, koska ne ovat järjettömiä, mutta niitä ei ole liian vakavasti tehty, niin kuin liian monta asiaa elämässämme.

Tähtiä salkkareista ei ole ponnahtanut juurikaan sarjan ulkopuolelle. Jasper Pääkkönen ymmärsi lähteä ennen kuin leimautui täysin Sakuksi. Saku oli toisaalta yksi Salkkareiden parhaimmista hahmoista. Ongelmaiset teinit löytävät aina tiensä tähtiin.

Joku jossain kirjoitti, että saippuat heijastavat aikaansa. Salkkareissakin on vilahtanut eläintenvapautusliikettä ja uskonlahkoa, puhumattakaan arkisemmista huijareista. Taidamme sitten elää varsin hullua aikaa... hullunmyllyähän tietysti elämä hyvin pitkälti on.

Mistä sen sarjan nimi tulee? Salatut elämät. Eihän niillä ole mitään salaista. Joku kuulee nurkan takana ja saunassa pussaillaan niin, että naapuritkin näkee. Ja tietenkin aina vähän kiristetään...


Se on elämää se...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe