tiistai 24. maaliskuuta 2009

Hyvää elämä on...tai sitä haluaa elää...


Nyt pitäisi kirjoittaa pömppömahoista, se kun on ollut viikon alun kuumin uutisaihe. Tanssii tähtien kanssa on todellakin elämää suurempi ohjelma. Pömppömahaa Miia Nuutilalla ei ole. Mielestäni hän on yksi luonnollisimmista ja kauneimmista näyttelijättäristä. Ja huomautus oli oikeudeton. Monella muulla kylläkin pömppömaha on, itsellenikin on sellainen taas näin lopputalvesta ilmestynyt. Mutta, mutta... ei enempää pömppiksistä.

Suomen Kuvalehti kyseli viime numerossaan lukijoiltaan, mitä on hyvä elämä. Aihe tietenkin välittömästi kiehtoi minua. Sitten ajattelinkin jo, tästä olen väsymykseen asti kirjoittanut. Sen jälkeen taas mietin, että olenko oikeasti pohtinut, mitä hyvä elämä on. Tai tiedänkö, mitä hyvä elämä on. Kun en tiedä, mitä elämä on.

Moni muukaan ei tiedä, mitä on hyvä elämä. On jopa olemassa ammatti, lifecoachaaja, joka neuvoo, miten rakentaa elämäänsä sellaiseksi kuin haluaa. Mutta epäilenpä, että hyvän elämän tiellä on, että elämä harvemmin on sellaista kuin haluaa, tai minkälaista sen pitäisi omasta mielestään olla.


Hyvän elämän tavoittelulla ollaan surutta rahastettu ja tullaan rahastamaan. Ihminen haluaa tietää tulevaisuudestaan. Haluaa tietää mitä on tulossa tai miten pitäisi elää. Joku sen aina kertoo, tai antaa ihmisen itsensä kertoa, kun lukee hänen toiveitaan. Ihminen haluaa tietää, mihin hänen elämänsä johtaa, mikä on sen tarkoitus.

Elänkö itse hyvää elämää? Olenko tyytymätön elämääni? Varmasti olen. Minun on vaikea uskoa, että kukaan on täysin tyytyväinen elämäänsä. Onko se edes mahdollista? Mutta olenko täysin tyytymätön? En varmasti ole. Mutta paremminkin voisi olla. Mutta mikä on se parempi ja tyydyttääkö se parempikaan, kun se on totta. Epäilenpä ettei. Kyltymättömyys elää minussa, että muissa ihmisissä. Jossain muualla on aina se, mitä pitäisi olla tai minne pitäisi mennä.

Mitä mielestäni hyvä elämä olisi? En todellakaan tiedä. En pysty määrittelemään elämää joko hyväksi tai huonoksi. Elämä koetaan siellä sydämessä ja sielussa. Kukaan ei voi sanoa, mikä on hyvää elämää kaikille. Se sanonta toimii, "se on vain elämää". Hyvän elämän ei pitäisi olla tuskan tai kivun sävyttämää. Ei kukaan voi väittää, että elämäni on hyvää, vaikkakin tuskaista. Tuskien kanssa oppii "elämään". Sitä kautta se voi hyvää elämää, sillä...


Elämä on ainutkertainen. Siinä mielessä elämä on hyvää. Jos en koskaan vaivu täydelliseen epätoivoon, näen, että elämä on hyvää, koska elän. En voisi kuvitella, että tietoisesti haluaisin koskaan elämästä pois.

Hyvää elämää estävät halut ja toiveet, jotka törmäävät todellisuuteen. On helppo tie kokea elämänsä arvottomaksi, jos muut eivät tunnu arvostavan ainutlaatuisuuttasi tai elämääsi. Arvoton se ei ole, vaikka se lopetettaisiin väkivaltaisesti keskitysleirissä. On lähtökohtaisesti väärin, että ihminen katoaa maanpäältä.

Aineellisuus tai pikemminkin materialistisuus liitetään hyvään elämään. Sanotaan, että varallisuus ei tuo onnea elämään. Tai että köyhä on onnellisempi, koska hän ei voi menettää muuta kuin elämänsä. Miten sen nyt sitten näkee? Jos materia tuo onnea on se hyvää elämää. Mutta siitä olen varma, että yksikään köyhä ei kyllä pidä elämäänsä hyvänä. Jos ympäröivä yhteiskunta vaatii ihmiseltä selvitäkseen rahaa, ei ilman rahaa ole mahdollista elää täysin hyvää elämää. Ellei ole löytänyt elämälleen suuntaa henkisyydestä.

Ja pitäisikö hyvän elämän olla helppoa? Mikä sitten on helppoa elämää? Taloudellisesti turvattu elämä? Elämä vailla menetyksiä, surua ja murhettä. Se vapauttaa hyvään elämään, kun ei tarvitse miettiä päivästä selviytymistä. Mutta monet kovia kokeneet ihmiset ovat kokeneet eläneensä hyvän elämän. Salaisuus on itsensä hyväksymisessä. Menneisyyden ja nykyisyyden. Vastoinkäymisiä ei voi välttää. Ne joko hakeutuvat luokse tai ne haetaan.


Hyvä elämä on että elää elämäänsä, ei mennyttä, tulevaa. Tai ennenkaikkea. Elämää, jonka muut ovat haluneet sinun elävän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe