maanantai 18. toukokuuta 2009

Luettua: Ilkka Taipaleen Suomeniskentää


Viime viikolla olin työtehtävissä TERVE-SOS- päivillä Helsingissä. Sieltä sain käsiini Ilkka Taipaleen kirjan Suomeniskentää. Vieläpä ilmaiseksi. Ensiksi ajattelin, että mikä vikaa siinä kirjassa on, kun ei ole tottunut saamaan mitään ilmaiseksi. Mutta vielä mitä, kirja on hyviä tekstejä täynnä vuosikymmenten varrelta. Itse olen kerran nähnyt Taipaleen elävänäkin eräillä toisella messuilla.

Pieni esittely herrasta, jotka eivät häntä tunne. Taipale on ikiradikaali, entinen Kellokosken mielisairaalan ylilääkäri ja kansanedustaja, rauhanaktivisti ja vaikka mitä. Taipale on niitä "risupartoja" Erkki Tuomiojan kanssa. Ja radikaalimmalta nämä herrat tuntuvat yhä vieläkin kuin nuorempansa. Taipale on vieläpä demari, jota ei heti uskoisi, kun yleensä demareita kiinnostavat vain työssäkäyvät duunarit (SAK).

Taipaleen sydäntä ovat olleet lähellä mielisairaat, vangit, alkoholistit, yksinäiset miehet, ylipäätään ne ihmiset, jotka eivät ole liiemmälti muita kiinnostaneet. Taipale on niitä henkilöitä Suomessa, joita kunnioitan kovasti.

Suomeniskentä on nimensä mukainen kirja. Taipaleen kirjoitukset lehtiin sekä puheet herättäisivät tänäkin päivänä kohahdusta. Kirjan ensimmäinen teksti Nuorison riistetty luokka - young power vuodelta 1968 sopisi aktivistien oppikirjaksi vuonna 2009.


Ajat ovat muuttuneet siinä suhteessa, että kun 60-lukulaiset eivät halunneet osaksi "vanhaa yhteiskuntaa", niin nyt siihen halutaan, siinä kuitenkaan onnistumatta. Nuoret sekä me ikinuoret kolmekymppiset odotamme liikaa, että pääsemme valtaan vanhoilla keinoilla. Odotamme, että meidät päästetään valtaan. Meitä hallitaan pätkätöillä ja epävarmuudella kai hamaan loppuun asti.

Taipaleen polvi ei hyväksymistä ja valtaa odottanut. Tosin eivät siitä saamastaan vallasta ole halunneet luopuakaan. Se Taipaleen nuoruuden teksteistä käy ilmi, että kulloinkin vallassa oleva polvi on aina yhtä epäuskoinen ja haluton siirtämään valtaansa nuoremmille.

Taipale on siitä poikkeuksellinen radikaali, että on ollut "oikeissa töissä". Taipaleen kuvaukset vankila- ja mielisairaalaoloista 60- ja 70-luvulla havahduttavat. Ns. Marraskuun liike, jossa Taipale oli mukana, toi ensimmäistä kertaa pakkaseen kuolleiden asunnottomien alkoholistien ihmisarvon esiin.  Mukana liikkeessä oli jopa Paavo Lipponen, jota ei nykyisin hänestä uskoisi. Ihmisarvoisia asuntoloita rakennettiin liikkeen jälkeen vihdoinkin. Marraskuun liikkeelle olisi sijaa 2000-luvullakin. Ainakin Helsingin keskustassa tuntuu, että siellä pyörii entistä huonokuntoisemman näköistä kulkuria.

Vaikka ajattelin, että en vähään aikaan kirjoita tasa-arvoasioista, niin nyt on taas ihan pakko. Taipaleen työ yksinäisten miesten puolestapuhujana on ollut hienoa. Nämä kun kuolevat nuorempina, alkoholisoituvat helpommin, sairastuvat yleisemmin. Heihin kerääntyy miltei kaikki ongelmat, kun olosuhteet sattuvat suotuiseksi syrjäytymiselle.


Taipaletta voisi sanoa ensimmäisiksi suomalaisiksi miesasiamiehiksi. On ihme, että peräkammarin poikien ja muiden ongelmissa painiskelevien yksinäisten miesten asioita ei oteta vakavasti. Huonoiten menee eronneilla miehillä. Heidät pitäisi pakottaa puhumaan, ennen kuin ajautuvat pystybaareihin.

PS. Kylläpä tulin äsken vihaiseksi. Uutisissa sanottiin, että kirjaston kirjat palautetaan aina vain huonommassa kunnossa vuosi vuodelta. Että on raivostuttavaa, kuinka monessa maassa saa ilmaiseksi lainata kirjoja. Ja täällä niitä vaan rikotaan, kun ei välitetä pätkääkään muista.

Moni asia muuttuu, mutta ei SAK. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Lauri Ihalaisen tilalle toinen Lauri eli Lauri Lyly. Kaimalta puuttuu vain edeltäjänsä karisma. Hän näyttää keskinkertaiselta virkamieheltä. Toivottavasti Ihalaisen lähdön jälkeen kaikki ammattiliitot eivät muutu vain vapaa-ajan toiminnan järjestäjäksi duunareille.

Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen haluaisi kerjäämisen rangaistavaksi. Jaa, mikä olisi rangaistus. Sakot kerjääjälle vai?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe