Suuri julkkisblogitesti osa 2




Kuva: Viivi Avellanin kotisivut

Nyt on taas julkkisblogitestin aika, halusitte tai ette. Tällä kertaa vertailussa kaksi poliitikkoa ja kaksi muuten vain julkkista. Vuorossa ovat: Timo Soini, Anni Sinnemäki, BB-Niko ja Viivi Avellan. Tai siis kyllä Viivikin taitaa poliitikko olla.

Ensimmäiseksi Timo Soinin ploki. Soinin blogi on yksi siteeratuimmista poliitikkojen blogeista lehdistössä. Ei ihme, merkinnät ovat kuin luotuja laiskan toimittajan päivänpelastukseksi. Lyhyitä iskulausemaisia lauseita, jonka varsinainen sisältö jää paikka paikoin kovin ohueksi, ellei sisäistä Soinin ideologiaa.  Teksti on kuitenkin poliitikoksi ymmärrettävää ja muistuttaa Soinin suullisia lausuntoja yksi yhteen. Pääosassa merkinnöistä ovat aiheena vaalit, mutta joitain poikkeuksiakin löytyy.

Soini on sitkeä päivittäjä, mistä kiitokset ja kirjoittaa vaalien välilläkin. Se on hyvä, osoittaa kiinnostusta kannattajiaan kohtaan. Sivujen värimaailma on luonnollisesti sinivalkoinen ja löytyi sieltä se osuus "lähiön kasvattikin". Eli ei jää epäselväksi, keitä Soini kosiskelee. Timolle plokistaan kolme tähteä.

Koska ristiriidat ovat kiehtovia, päätin valita Soinin vastakohdan Anni Sinnemäen blogin hänen kotisivuillaan seuraavaksi testattavaksi. Tämä blogi oli paha pettymys. Vihreitä on pidetty "nettipuolueena", mutta Sinnemäki kirjoittaa näemmä vain vaalien aikaan. Silloinkin teksti on osin puheista ja ilmeisesti kannattajaryhmän tekemää. Tosin kampanjablogista sivuilla puhuttiinkin.

Merkinnät olivat täyttä poliitikkokieltä. Olisin vain odottanut runoilijalta enemmän, varsinkin kun Anni muuten kertoo elämästään avoimestikin naisten lehdissä. Ai niin, linkistä Annin runosivuille tykkäsin. Blogille kaksi tähteä.

BB-Niko pitää blogiaan Irc-galleriassa. Se on siteeratuimmista lehdistössä. Niko tuntuu olevan blogissaan miltei liikuttavan rehellinen, mikä taitaa olla hänen suurin ongelmansa. Rehellisyyttä ei palkita vaan siitä tehdään otsikoita. Viimeisessä merkinnässään Niko tuntui varsin masentuneelta ja pettyneeltä julkisuuteen, joten täytyy toivoa, että mies on kunnossa. Mitenköhän vain osaa irrottautua julkisuudesta.

Nikon blogista saa hyvän kuvan hömppäjulkkiksen elämästä ja miten se vaikuttaa normaaliin elämään. Tosin blogin mukaan Nikon elämän täyttää juhlinta. Niko ei kikkaile, vaan kirjoittaa niin kuin ikäisensä kirjoittamista harrastamaton kirjoittaa. Mutta Nikolle annetaan rehellisyydestä neljä tähteä.

Viivi Avellan on hiljattain uudistanut nettisivunsa. Tyyli haiskahtaa hyvinkin paljon Miami Vicelta ja 80-luvulta. Viivin blogi on varmasti 15-25-vuotiaille julkisuudesta ja muodista kiinnostuneille kiinnostavaa luettavaa, muttei ehkä sellaisille, jotka elävät toisenlaista todellisuutta. Oli Viivillä poliittinenkin kannanotto, kuinka EU-parlamenttiin valittiin kalkkiksia. En muuten löytänyt sitä Viivin lamantappajaminihame-merkintää, taisi jäädä vanhoille sivuille. Viivin kuukauden parhaat -kokemukset on aivan mainio idea, jo siitä kolme tähteä.

Kommentit

Suositut tekstit