torstai 13. elokuuta 2009

Niin metsä ei vastaa kuin sinne huutaa



Vaikka minua on jo varoitettu lukemasta liikaa naistenlehtiä, taas olen ollut naistenlehtien kimpussa. Mutta hyviä juttuja löytyi. Me Naisissa etsitään ihmisten kokemuksia metsästä. Minullahan niitä piisaa.


Kun olen kaupunkilainen, minun kai pitäisi pelätä metsää. Sitä en tee, edes pimeällä. Metsässä kun on vähemmän vaaroja liikkeellä kuin kaupungin kaduilla. Jos rehellinen olen, en kyllä tunne oloani täysin kotoiseksikaan metsässä. Metsänreunassa ehkä. Kunhan asutus on edes kilometrien päässä. Ei minusta Lapin samoajaa saa.

Olen ollut siitä onnellisessa asemassa, että lapsesta pitäen meillä on ollut kesäpaikka Heinävedellä. Vaikka en siellä ole samoillut, on metsään kasvanut varsin luonteva suhtautuminen. Jopa täällä Vantaallakaan ei ole metsät kaukana. Pikkupoikana jopa minä olen rakentanut majoja Kulomäen lähimetsään ja seikkaillut Hanalanjoen mutaisilla penkoilla.

Lapsuuden jälkeen metsä katosi vuosiksi elämästäni. Erakkovuosinani kymmenvuotiaasta aina lukioon asti kun en juuri päätäni ulos laittanut kuin kirjastossa käydäkseni. En ole ollut rippileireillä tai millään muillakaan leireillä. En voi sietää järjestettyä ohjelmaa ihmisten kanssa joiden kanssa minulla ei ole mitään yhteistä. Koulun suunnistus oli täyttä tuskaa. En osaa vieläkään lukea kunnolla karttaa puhumattakaan kompanssin ymmärtämisestä.

Mutta metsä palasi. Armeijassa. Silloin siihen liittyi tietenkin tuskallinen rasitus ja väsymys sekä ns. Musti -panssarintorjuntasingon raahaaminen pitkin mäkisiä (tietenkin) metsiä. Mutta armeijakaan ei saanut minua rakastamaan metsää. Ei edes vihaamaan, vaikka se olisi ollut ymmärrettävää. Metsä katosi jälleen.

Nyt metsä on taas osa elämääni, vaikka ei se minulle pyhä ole. Mutta kyllä puitten suhina rauhoittaa minua. Minä rakastan rantametsiä, jotka ovat häviämään päin. Minä rakastan lintuja, eritoten laulujoutsenia. Minä pidän hölmön koiran ulkoiluttamisesta metsässä, minä pidän kompastumisesta metsässä. Minä pidän sateesta metsässä. Minä pidän auringonlaskusta metsässä. Minä pidän metsästä silloin kuin se herää. Minä pidän monista asioista metsässä, mutta metsäläinen en silti ole.

En ole niitä tyyppejä, jotka köyttävät itsensä ikimetsiin, mutta en voi sietää sitä, että Suomesta on lähestulkoon tuhottu ikimetsät. En hyväksy tehometsätaloutta, varsinkin kun se tuntuu turhalta, kun paperitehdas toisensa jälkeen lopettaa toimintansa.

PS. Sitten uutis- ja hömppäosioon. Luin virttyneestä Metro-lehdestä töissä, että kaikkein suosituimpia blogeja ovat muotiblogit, joita teinitytöt pitävät. Mieheltä, joka viihtyy pääsääntöisesti kotioloissa pyjamassa, ei kannata odottaa muotiblogia. Tuo mies olen tietenkin minä. Mutta jos pyjamavalmistajat ovat kuulolla, voin hyvin koeajaa pyjamamme. Veikko Vennamokin oli kuulemma pyjamamiehiä. Minä voisin perustaa iloksenne pyjamablogin.

Olen aina luullut, että olen ainoa bloggari työyhteisössäni ja tietenkin nauttinut jakautumattomasta blogihuomiosta. Nyt kävi ilmi, että minulla on kilpailija. Työkaverini Katri pitää aika kivaa tyyli- ja muotiblogia. Eli emme onneksi samoilla apajilla liiku.

Ruokatieto on julkistanut tämän vuoden suomalaisten suosikkiruoat. Kuten voi arvata, ykkönen oli lihapullat. Ja jos joku säilyttää asemansa suomalaisten ruokapöydissä, niin se on jauhelihakastike. Mutta jos joku syö neljäntenä ollutta pizzaa arkiruokanaan olemme kaukana järkevästä.

Pitäisi kyllä opiskella enemmän talousasioita. Kävin oikein pankkiiriliikkeessä keskustelemassa talousasioistani. Annoin kerrankin periksi puhelinmyyjille. Mikä siinä on, että niillä talousjannuilla on aina poninhäntä ja ne ensimmäiseksi haluavat kertoa yrityksensä taustasta. Ja aina tuntuu, että ne vähän katsovat mahdollista asiakastaan, että tuo ei nyt ymmärrä mistään mitään. Tuolta t-paitatavikselta vien rahat. Aina pitäisi ottaa riskiä. No, ehkä heidän palkoillaan siihen on varaakin. Kaikesta huolimatta on aina miellyttävää katsoa, kun hyvä myyjä toimii. Se on taidetta se.

Aina sitä oppii ihmeellisiä asioita elämästä. En ole tiennyt, että raskaustestejä myydään kioskissa. (Huom. en ole tulossa isäksi). Tähän tosiasiaan kuitenkin törmäsin ärrällä. Ihan kondomien vieressä ne oleskelivat. Haastattelin myyjätärtä ja hän sanoi, että niitä menee aika paljon ja ovat halvempia kuin kondomit. Haloo, pitäisikö nuorille antaa ennemmin ilmaiseksi kondomeja ennemmin kuin että ostavat raskaustestejä ensihätään. Uskomaton taistelu oli saada kioskeihin nikotiinipurukumit, mutta raskaustestit on saatu kioskeihin saatu ilman suurempaa julkista kohua apteekeista. Olisiko kyseessä se hinta? Vai miksi apteekit eivät tätä asiaa jarruttaneet vuositolkulla kuten nikotiinipurkan vapauttamista?



Mustikkapiirakka. Suosikkiruokani luomumaidon kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe