torstai 20. elokuuta 2009

Tulettehan takaisin kansanpalvelut?



Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki ehdotti, että Suomeen pitäisi perustaa kansanpankki, vähän ennen niinkuin Postipankki oli kunnes se loi nahkansa monikansallisen yrityksen helmoihin kuten moni muukin yritys. Pääasia on, että vihdoinkin alkaa tulla vasemmistopuolueilta vasemmistolaisiakin kommentteja tähän maahan.

Sillä kansanpankin perustamisidea on sitä vanhan kunnon vasemmistolaisuutta. Idea on ehkä "menneisyydestä", jos sitä oikeistolta kysytään, mutta veikkaisin, että kansa kaipaisi kansanpankkia, joka ei rahastaisi velkakoroilla tai haaskaisi rahojasi rahastoihin, jotka eivät piensijoittajalle tule koskaan tuottamaan mitään. Tuossa kansanpankissa voisit käydä ilman että sinun täytyisi koko ajan olla varuillaan myyntimiesten edessä. Se olisi oikeasti asiakkaan asialla, eikä omistajiensa.

Kansalle kelpaisivat mainiosti myös vähemmän ahneet vakuutusyhtiöt, kauppaketjut ja muutkin mahdolliset arkipäivässä pakolliset palvelut. Tappiota näiden yritysten ei tarvitsisi tuottaa, mutta niiden ideana olisi yksinkertaisesti tarjota palveluita vähemmällä voitontarpeella säilyttäen ihmisyyden ja armeliaisuuden hädän ja esim. työttömyyden kohdatessa. Tämä lienee jo tosin utopiavaltiota.

Aina kun ajat ovat huonot ja seteliselkärankaiset hassanneet rahamme käännymme säännöstelytalouden puoleen. Sitä ovat silloin ajamassa kaikki. Mutta kun tästä lamasta selvitään, veikkaanpa, että rahatalouden sääntely on taas kirosana.

Silloin kun Suomea rakennettiin ei ollut vanhakantaista rakentaa kansanpalveluita. Kaikki tehtiin kansaa palvelemaan. Tai ainakin näin haluan syvästi uskoa. Ensimmäistä kertaa tuolloin myös vähemmän varakkaat saivat palvelua, ei vain anelua ja häätämistä nurkista. Valtionyhtiöitäkään ei rakennettu pörssiomistajien rahakoneeksi alunperin. Hulluinta tilanteessamme on, että sen minkä kansa omistaa, niin sillä ei ole siihen mitään vaikutusvaltaa.


Periaatteessa olisi, mutta viimeistään jo hämmästyttävän laajat mittasuhteet saanut vaalirahakohu on vienyt luottamuksen valtapuolueisiin.  Ryvettyneet ovat niin oikeisto ja vasemmisto.

Kohta kun kaikki kansanpalveluiksi luokiteltava on myyty, voitaisiin rakentaa siis kansanpalvelut uudelleen niitä varten, joita varten ne luotiin. Kansaa. Täysin sosialistista valtiotakaan en haikaile, sillä sekin on osoittautunut toimimattomaksi yhteiskuntamalliksi.


Nykyisin kutsutaan asiakkaiksi sosiaalitoimiston käyttäjiäkin, mutta asiakkaaksi on helppo kutsua ketä tahansa. Totuushan on, että olet merkittävä vain niin kauan, kun sinulla on irtonaista rahaa ja julkisivusi kunnossa.  Todellinen asiakkuus alkaa vasta sitten kun hyödyllisyytesi on arvioitu ja todennettu.


Jos meillä olisi oikeasti kansanpalveluita, olisi ihmisellä arvoa muutenkin. Mutta kun julkisten palveluiden ulkopuolella kaikki tähtää mahdollisimman suureen voittoon, ei mistään tule mitään. Julkisia palvelujakaan ei voi sanoa enää kansanpalveluiksi, sillä niitä käyttävät ne, joilla ei ole varaa yksityiseen palveluun. Julkisten palveluidenkin arki on mennyt aina kapenevien resurssien kanssa painimiseksi ja käyttäjinä ovat pahimmassa skenariossa tulevaisuudessa vain kaikkein köyhimmät ja ne, jotka jaksavat jonottaa niitä periaatteen takia.

Luettua: Arto Paasilinnan Ulvova mylläri. Vaikka Paasilinna on ennen katoamistaan ollut julkisuudessa lähinnä törttöilyjensä takia, on hän taitava kirjailija. Ulvovan myllärin uskaltaisin luokitella saman tason klassikoksi kuin Maiju Lassilan tai Joel Lehtosen parhaat työt. Jotain samaa myllärissä löytyi. Harvinaisen taitavasti Paasilinna kuvaa, kuinka ns. tavalliset ihmiset ovat hullumpia kuin hulluna pitämänsä mylläri. Ja kuinka vähän tilaa on erilaiselle ihmiselle. Ulvova mylläri kuvaa 50-lukua. Silloin varmasti hulluuteen suhtauduttiin eristämällä se. Nyt mylläriä ei edes huomioitaisi. Ikään kuin häntä ei olisi olemassakaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe