lauantai 5. syyskuuta 2009

Täydellinen vastuu itsestäni



Nyt kun elämme kaikin puolin uuskonservatisvista aikaa, jota joku kutsuu myös uusliberalismiksi korostetaan ihmisen omaa vastuuta itsestään. Kun kukaan ei enää tosissaan usko, että hyvinvointivaltio on pystyssä vielä 50 vuoden päästä, on keksitty, että ihmistä itseään voidaan syyttää omasta kohtalostaan.



Mutta kuin hyvinvointivaltion kuolinkouristuksissa, lainsäädännöllä yritetään saada ihmisiä tajuamaan oma parhaansa. Kuitenkaan huonon elämän puitteisiin ei ole puututtu. Miksi ihminen haluaa kohdella kaltoin itseään, miksi hän syö, juo ja polttaa liikaa. Ehkä siksi, ettei tunne kuuluvansa siihen kunnon ihmisen elämäntavasta tehtyyn myyttiin. Hän tuntee itsensä huonoksi ja tekee itsensä entistä huonommaksi. Sillä hän tietää, ettei häntä koskaan hyväksytä.



Itse poltan liikaa ja varmasti käytän alkoholiakin suositusmäärien ylitse. Joku voi ajatella, että voin syyttää vain itseäni, jos kuolen 55-vuotiaana. Itsehän olit elämäntapasi valinnut, eikä kukaan sinua siihen pakottanut. Totta.



Mutta tajuavatko itse elämäntavoiltaan täydelliset, että elämä ei ole yksinkertainen juttu. Tuskin kukaan kymmenen vuotta polttanut voi väittää, että hänestä on hauskaa polttaa. Hän on addiktoitunut. Itse olen yrittänyt tupakasta eroon mahdollisilla ja mahdottomilla keinoilla kuitenkaan onnistumatta lopullisesti. Voiko siis ihmistä syyttää kohtalostaan, jos hän on epäonnistunut?



Kyllä voi ainakin täydellisten mielestä, jotka eivät tiedä, mitä riippuvuus on. Se on uskomatonta, sillä lähes jokaisesta suomalaisesta suvusta löytyy vähintään yksi alkoholisti. Riippuvaisten moralisointiin liittyykin usein ns. henkilökohtainen kauna.



Ja kuka päättää, mikä on oikeaa elämää? Onko ainoaa oikeaa elämää harrastaa liikuntaa vähintään 10 tuntia viikossa? Käsi sydämelle, kuinka moni suomalainen tuon tuntimäärään suorittaa. Tupakoitsijoiden ja juoppojen lisäksi ajojahti on ulottunut lihaviin tai muuten vain passiivisiin ihmisiin.



On kornia, että samaan aikaan kun meitä patistetaan elämään terveellisemmin, ei elämäntyyli sitä edes auta. Valtaosa kansasta nurisee, jos lähin päiväkoti on yli 200 metrin päässä tai jos koululaiset joutuvat jopa ylittämään tien kouluun mennessään. Lapsille kannetaan karkkia ja itselleen kaljaa. Kaikkihan tämä on yhteiskunnan luoma kehikko alkoholialeineen ja adressien alle sortuvine päättäjineen. Yhteiskunta haluaa suojella kaikelta pahalta, mutta pahaolo syntyy osalle siitä, että he eivät tunne kuuluvansa tuohon täydellisten yhteiskuntaan.



Kun terveellinen elämä ei ole enää luonnollista, on sitä varten kehitetty yksi voimaikkaimmin kasvavista teollisuudenhaaroista. Pelkästään hyvinvointilehtiä on lukemattomia. Aika harva ihminen on tämän teollisuuden avulla elämäntyyliään muuttanut, vaan omasta tahdosta. Ruokateollisuus markkinoi kevyttuotteita, vaikka myykin eniten valmisruokaa, jota sillä on vielä pokkaa markkinoida "äitien tekemänä". On uskomatonta huiputusta väittää, että ihminen laihtuu laihdutuslääkkeellä tai että vartalovatkaimella lähtee jenkkakahvat.


Meille myydään väärää mielikuvaa, jonka me itse olemme luoneet.Herää lopullinen kysymys, miksi meille sitten myydään epäterveellistä ja epätoivottavaa. Miksi meille on luotu paratiisin portit, joita on syntiä avata.



Jope Ruonansuu sen parhaiten sanoo. Tanssii läskien kanssa.



Pakko mainostaa tähän loppuun hyvää kirjoitusta suomalaisuudesta ja alkoholista.



Katsottua: Musta Jää. Tämä on taas näitä ylistettyjä kotimaisia elokuvia. Ei elokuva missään tapauksessa huono ollut, mutta loppuvaiheessa tuli tuskainen olo. Martti Suosalo oli pettäjämies roolissaan puupökkelö ja koko elokuva lepäsi Outi Mäenpään harteilla. Ria Kataja rakastajattarena oli yllättävänkin hyvä. Jotenkin tuntuu, että eikö Suomessa osata enää tehdä elokuvaa, jossa päähenkilöt eivät olisi jonkin tason eliittiä. Mutta eliittihän näitä elokuvia palkitseekin.



Bobby. Tämä elokuva, joka kertoi Robert Kennedyn murhapäivän kulusta murhapaikkana olleessa hotellissa sivustakatsojain silmin oli pettymys. Emilio Estevez todisti, ettei näyttelijästä tule hyvää ohjaajaa. Aina. Vaikka elokuva pursuili Hollywoodin kermaa, niin parhaimman roolin teki Demi Moore onnettomana, alkoholisoituneena laulajattarena roolin kliseisyydestä huolimatta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe