sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Vanhanen (Lahnanen)


En olisi uskonut näkeväni tätä päivää, mutta kyllä, tämänkin näin. Minun käy jo sääliksi rakasta pääministeriämme Matti Vanhasta alias Pekka Lahnasta. Tuon säälikynnyksen minussa laukaisi Jari Tervon kirja Koljatti. En tiedä, mitä Tervon päässä on liikkunut, mutta tuon kirjan hän olisi saanut jättää julkaisematta.


En halua sitä lukea, en ole tosin lukenut yhtäkään Tervon kirjaa. En jaksa lukea sukkeluuksia, joiden tarkoitus lienee korostaa kirjoittajansa ylivertaisuutta ja älykkyyttä. Tervo ihmetteli lehdissä, että hänen kirjastaan nousi kohu. Ikään kuin hän ei olisi osannut sitä arvata entisenä iltapäivälehden toimittajana. Jos kirjassa on mediakritiikkiä niin hyvä, vaikka ei sekään enää vallankumouksellista ole.



Tervokin taitaa olla viidenkymmenen, joten likaisen vanhan miehen tarinointi alkaa hänelläkin. Se kannattaisi vain jättää Charles Bukowskin huoleksi, joka taitaa genren parhaimmin.  Niiden sitaattien perusteella, jotka olen lukenut, kyseessä ei ole poliittinen satiiri. Kassaneidin kanssa rakastelua kauppajonossa ja teinityttöjen pitämistä pankkivankina kellarissa.


Matti Vanhanen-raukka joutui vielä hymyilemään lehtien kansisa, että huumoriahan tämä on, enhän minä tälläisestä suutu. Sinä Matti varmaan suutut paljon pienemmästäkin. Minä ainakin suuttuisin kirjasta, joka on lähellä koulukiusausta ihmisen henkilökohtaisista puutteista, kuten Hesarin kriitikko taisi kirjoittaa. Mutta yhdet kirjankannet ovat Matti Vanhaselle jo tarpeeksi harmia aiheuttaneet. Hänellä ei oikein ole varaa lisäskandaaleihin.



Matti Vanhasesta on tullut kaikkien aikojen skandaalienkäryisin presi...anteeksi pääministeri. Siihen osaan hän on joutunut osin oman hölmöyden, osin typerän lehdistön takia, joka kuvittelee, että kansa kaipaa skandaaleja. Mutta skandaalin takia hänestä pääministeri tulikin. Matti Vanhasta tituuleerattiin pääministerinuran alussa tylsäksi ihmiseksi, mutta jos kaikissa nurmijärveläisissä on yhtä paljon skandaalimunaa, niin minäkin muutan Nurmijärvelle.



Vanhasen edestä on kaatunut niin naisia kuin poliittisia ruumiita. Jopa kepulaisten "tulevaisuuden toivon" Jarmo Korhosen hän on onnistunut vetämään mukaansa lehdistön "suosikkipojaksi". Toimitusjohtajakavereistakin on seurannut vain harmia, niin törtösti he ovat tilejä puoluetoimiston kanssa vertailleet. Tosin Korhosen isontalonisäntä tyyli kerää lähinnä vain vihamiehiä. Miehessä kun ei ole hitustakaan Kekkosen karismaa, mitä hän luulee todennäköisesti itsessään olevan.



Mutta mihin Matti Vanhanen vielä meneekään? Taidan alkaa kirjoittaa hänestä laulua tai runoa, niin pääsen hänen kustannuksellaan menestyksen syrjään minäkin. Lupaan, että nuotit julkaistaan ennen laulua. Matti Vanhasesta on tullut kaikkien menestyksen tae. Ei vain poliittisella toiminnallaan.



Katsottua: Michael Mooren Sicko. Sairas olo elokuvasta tulikin, sillä Usassa ei ole edelleenkään ole yleistä terveydenhuoltoa. Moore kyllä taitaa tunteiden herättämisen ja köyhien ja sairaiden purjehdus Kuubaan hoitoa saamaan oli suorastaan loistava kohtaus. On uskomatonta ajatella, että Usassa sairaalat dumppaavat potilaitaan kadulle näiden maksukyvyn loputtua aivan sananmukaisesti.



Elokuvaa katsoessa heräsi taas myös pelko Suomen terveydenhuollon tulevaisuudesta. Meidän julkinen terveydenhuolto on toimiva, vaikka köhiikin. Kunnat eivät vain tule yksin selviytymään sen kustannuksista. Mutta jos Kuuban kaltaisessa köyhdytetyssä maassa on kunnia asia taata ilmaiset terveyspalvelut, miksi siihen ei meillä pystyttäisi. Paine hoitomaksujen korottamiseen on suuri, mutta ihmisten olisi muistettava, että samalla myydään myös demokratian peruspilaria, julkista terveydenhuoltoa.



Jos Usassa rahastajina ovat sairausvakuutusyhtiöt linkittyneenä päättäjiin, lääkäreihin, lääkeyhtiöhin, niin meillä on vastaavaksi palveluksi keksitty keikkalääkärifirmat, joiden rahastus pois kuntien terveysasemilta. Mutta aivan kuten Usassa, niin meilläkin terveydenhuollosta on tullut jo bisnestä, jossa rikkaat pääsevät hoitoon rahan voimin ja köyhät jonottavat aikaa ja armoa Usan malliin.



Jos minua menestys kartteleekin, niin vanhoilla luokkakavereilla tuntuu menevän paremmin. Eräs oli kuulemma noussut Kansallisbaletin tähtitanssijaksi. Saavutus sekin korsolaiselta.



Lopuksi kellolöytöni. Iki-ihana Audrey Hepburn.





 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe