maanantai 12. lokakuuta 2009

Lähtisinkö Karkkilaan?



Karkkilan kaupunki lähestyi minua viikonloppuna oheisella mainoksella. Pieni yllätys, sillä tavaratalojen mainosten joukosta löytyy harvoin sykähdyttävää. Eihän tämä mainoksena ole vallankumouksellinen, mutta en muista, että yksikään kunta olisi mainostanut itseään suoramarkkinoinnin keinoin. Harmi vain, että markkinointi on mallia Nurmijärvi. Eli meillä on halpoja tontteja, muuta meille. Kaikki kun on joka kunnan markkinoinnissa aina lähellä. Hohhoijaa.

Ja tietynlaisia ihmisiä kunnat haluavatkin. Jostain syystä kuntien markkinoinnissa on saatu päähän, että kunnalle tuottavimmat ihmiset ovat korviaan myöten velkaantuneita omakotiasujia, joilla on lapsia. Hehän ne kuntien varoja kuluttavatkin. On koulua, päiväkotia ja vaikka mitä.

Kunnat ovat käymässä nirsoiksi siinä missä yrityksetkin. Maksukykyä pitäisi olla, tyhjätaskuja ei haluaisi kukaan. Kunnan unelmakuntalainen on tietenkin asukas, joka maksaa veroja, mutta ei käyttäisi kunnan palveluja tai ainakaan sosiaali- ja terveyspalveluja, jotka vasta kalliita kunnille ovatkin.


Ja tälläisiä ihmisiä riittääkin, mutta heitä ei vaivauduta kosiskelemaan. Mainostaako Helsinki itseään nuorien työssäkäyvien sinkkujen kaupunkina, vaikka he vasta kunnalle rahaa kantavatkin? Kukaan ei muista myöskään juuri eläköityneitä hyväkuntoisia senioripariskuntia. Jopa isommat kaupungit mainostavat sitkeästi juuri halpoja tontteja. Pienemmissä kunnissa ei juuri muuta pystytä tarjoamaankaan. Lääkäreitäkään ei löydy vaikka tontti olisi ilmainen.

Tälle Karkkilan kirjeelle täytyy sanoa sen kunniaksi, ettei siihen ollut laitettu mitään ympäripyöreää strategialöpinää, jota suoltavat  virkamiehet eivät itsekään usko tai ymmärrä. Tämä strategialöpinä vaivaa varsinkin rekrytointimarkkinointia. Miksi kukaan työntekijä innostuisi niistä samoista tarinoista, joita jokainen kunta syöltää. Varsin nopeasti kun työntekijä tietää, mikä se todellisuus on, jos se ei vastaa kerrottua.

Mutta Karkkilan mainoksessa oli sentään rohkaistuttu. Että sinä siellä kurjassa Vantaassa ja noin 60 km ja asut onnelassa nimeltä Karkkila. Rohkeasti Karkkila mainostaa, sillä eikö se jossain vaiheessa mennyt miltei konkurssiin ja ajautunut valtion huomaan.

Kaikesta edistyksestä huolimatta kunnissa luullaan, että riittävää markkinointia on se, kun mennään messuille ja otetaan pari screeniä mukaan ja kerrotaan, että tuletko joko meille töihin tai muuta meille. Jaetaan sitten muutama kynä ja esitteitä.


Ihmisillä on kunnista tylsä ja byrokraattinen käsitys, joten paljoa ei tarvitsisi tehdä, että saisi räiskyvän ja dynaamisen kylän maineen. Mutta sitä ei uskalleta tehdä, sillä mitään muuta ei kunnissa pelätä niin kovasti, että joku mahdollisesti loukkaantuu. Johtoportaassakin riittää väkeä, joille kunnan vaakuna merkitsee suurinta mahdollista visuaalista mielikuvitusta. Ja ennen kaikkea, kunnissa ei ole rahaa mainontaan ja ikävä tosi-asia on, että näyttäviä kampanjoita ei tehdä ilman rahaa. Johan tuosta kulungista valtuustokin ärähtäisi.

Mutta hyvääkin on. Itse olen tänä ja viime vuonna ollut paljon mukana ns. sosiaalisessa markkinoinnissa, tarkoittaa suomeksi, että markkinointia tehdään ihmisten elämäntapojen ja asenteiden muokkaamiseksi, eikä niinkään minkään tuotteen. Harvaa kaupungin palvelua kun täytyy edes markkinoida, käyttäjiä kun riittää muutenkin. Sosiaalisen markkinoinnin ei tarvitse edes olla kallista.


Mediaa itsessään kun kiinnostaa kaikki kunnissa tapahtuva. Varsinkin jos se koskettaa isompaa joukkoa ihmisiä, niin kuin kunnissa yleensä kaikki koskee.


Kunnissa on käytössä myös facebookia ja muita vähemmän virallisia kanavia. Ja lopullinen muutos taitaa tulla, kun kuntien johtoon ehkä joskus pääsee nuoriakin johtajia, mutta en usko, niin kauan kuin isoimmat johtajat valitaan poliittisin perustein.


------------------------------------------------------------

Viisi nuorta kuoli tulipalossa Naantalissa. Sinänsä järkyttävää, mutta uutisoinnissa on jo siinäkin ihmisten kuolema arvotettu. Kun Naantalissa käydään kuvaamassa järkyttyneitä nuoria ja surraan koko kansan voimin, ei mediaa nähty Espoossa silloin, kun viisi laitapuolen kulkijaa menehtyi asuntolan palossa, eikä kansalta ja pääministeriltä virrannut surunvalitteluja.


PS. PS. Tässä hieman Tom Jonesia. Kävin Tikkurilassa Pepes special -nimisessä divarissa ja löysin sieltä Tom Jonesin älppärin. Jonesin ääni on kyllä upea vinyyliltä kuunneltuna. Miksiköhän muuten missään divarissa ei ole mikään järjestyksessä ja myyjä istuu kirjakasan takana tuskin näkyvänä. No, löytämisen ilostahan divareissa toisaalta käydään.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe