keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Eivät Petran kyyneleet vain katkeruutta olleet



Kuvassa Kristiina Halttu (Petra von Kant). Kuva: Kansallisteatteri/Tuomo Manninen


Rainer Werner Fassbinderin näytelmä "Petra von Kantin katkerat kyyneleet" sanoi meille sen, mitä suurin osa meistä on ajatellut vähintään syvimmän alhon hetkellä. Ei ole kiintymystä ilman pettymyksiä ja riippuvuutta. Ja toisen kiintymystä käytetään hyväksi omien päämäärien saavuttamisessa. Ja aina toinen antaa enemmän ja toinen ottaa. Ja kuinka rakkautta halutaan vain omilla ehdoilla. Ei todellakaan vain pyyteettömästi.


Willensaunan näytelmissä Kansallisteatteri on todistanut, ettei se ole se jähmeä laitosteatteri, miksi sitä solvataan. Ainakin Petra von Kant ja aiemmin näkemäni Pitkän päivän matka yöhön ovat olleet hyvää draamaa. Aiheet ovat olleet rankkoja, mutta mukaan saatiin molempiin hitusen edes huumoria, katkeran suloista.


Fassbinderin kirjoittama Petra von Kant kertoo keski-ikää lähestyvästä menestyneestä muotisuunnittelijasta Petra von Kantista, joka ottaa ja rakastuu nuoreen naiseen nimeltään Karin Thimm, joka käyttää alun ihailun ja vaikutuksen teon jälkeen Petran rakkautta oman uransa pönkittämiseen.



Voisi kuvitella, että kyseessä on vain lesbonäytelmä, mutta näin ei ole, vaikka kaikissa rooleissa on vain naisia. He ovat yksinkertaisesti mielenkiintoisempia ja monisyisempiä kuin miehet, kuten Fassbinder itse asian totesi.



Näytelmä kertoo loppujen lopuksi hyväksikäytöstä, rakastumisesta rakastumisen tunteeseen ja kykenettömyyteen ottaa rakkautta vastaan vailla suojamuuria. Petraa näytellyt Kristiina Halttu esitti hyvin ristiriitaista Petraa, joka nöyryytti itseään, mutta nöyryytti kaksin verroin uskollista palvelijaansa Marlenea. Ihmisen elämä kun on nöyryytysten antamista ja nöyryytysten vastaanottamista, tahtoo Fassbinder näytelmällään kertoa.


Petran vastaparia Karinia näytellyt Johanna Kokko ei hänkään huonoa roolia tehnyt. Roolihahmo oli vain kovin paljon yksioikoisempi heitukka. Fassbinder kirjoitti tnäytelmän vuonna 1971, jolloin sukupolvien väliset erot olivat suuremmat. Tätä taustaa vasten Petran äidin roolin Valerien rooli oli rakennettu. Petra sutkauttikin äidilleen: Ensiksi sinut elätti isäni ja nyt minä, olet pelkkä huora. Jos olisin ollut Fassbinder olisin pudottanut hienostorouva Sidonie von Grasenabbin pois näytelmästä. En oikein löytänyt hänelle tarkoitusta lavalla, vaikka epäkiitollisen roolin Katariina Kaitue hoiti ammattilaisen kunnialla.



Petra von Kantia olisi pitänyt sääliä kovan kohtalonsa takia, mutta Fassbinder tekee harvoin henkiöhahmoistaan täysin sympaattisia. Ainoa jota näytelmässä säälin, oli Petran tytär Gabriele, jota äiti ei kyennyt rakastamaan itsesäälin ja katkeruuden puuskiltaan. Petra kun ei kyennyt rakastamaan niitä ihmisiä, jotka häntä rakastivat, aivan kuten kuka tahansa keskivertojuoppo.



Vasta aivan lopussa Petra pääsi kiintymyksen opettelun alkuun. Nöyrä palvelija Marlene, näytelmän tarkkailija, sai armon Petran sanoin: Marlene, kerro elämästäsi. Loppu oli niin yllättävä, että yleisö oli hetken hämillään, loppuiko se näytelmä jo.



Ja loppuihan se.



Eivätkä kyyneleet olleet enää lopussa vain katkeruuden kyyneliä.



Suosittelen sekä kyyneliä että näytelmää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe