sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Mitä itsenäisyys todella merkitsee?


Vuosi vuodelta tuntuu, että itsenäisyyspäivä on vain enemmän ja enemmän tyhjyyttään kumiseva juhla. Sinivalkoisia kynttilöitä ja samoja jaarituksia, kuinka kansakunta on yhtenäinen vaikeuksienkin edessä ja kuinka on pienuudestaan huolimatta niin eteenpäin menevä kansakunta.


Jokainen tietää, ettei se yhtenäisyys ole totta. Suomi on vain joidenkin kansakunta.


Ja kun mitään oikeaa sanottavaa ei ole, jatketaan veteraanien ylistystä, joka ei vaikuta enää kovinkaan aidolta. Joku kirjoitti hyvin, että Suomen olisi aika siirtyä sodasta eteenpäin ja pohtia, mitä itsenäisyys merkitsee tällä hetkellä.


Mikäli palstamillimetrien määrällä asiaa mitataan, tärkeintä itsenäisyyspäivässä tuntuvat olevan linnanjuhlat. Mitä kenelläkin on päällä ja kuka mahtaa sinne tulla kenenkin kanssa. Ja mitä herkkuja siellä nyt sitten veronmaksajien rahoilla tarjoillaan niille, joilla jo muutenkin on kaikkea.


Minä en tietysti periaatteesta mokomia juhlia katso, joskaan en ole mielenosoittamassakaan.



Itsenäisyyspäivä on minulle tärkeä asia, vaikka sitä ei kirjoituksistani hevillä uskoisi. Minua vain suututtaa, ettei päivä merkitse oikeasti mitään. Ne, jotka tätä kansakuntaa pyörittävät, jakavat toisilleen ja uskollisimmille alamaisilleen leijonamitaleita ja nostavat lippuja soihtukulkueissa. Näin kun kuuluu tehdä. Se on sitä perinnettä.



Ikävää, että itsenäisyys on enää pukuloistoa ja pintakultaa sekä tyhjiä sanoja. Jotain kapinallisuutta ja uutta merkitystä tämäkin juhlapäivä kaipaa, samoin kuin kaikki muutkin juhlapäivät Suomessa. Jotain yhteiskuntamme tilasta kertoo, että henkistä vallankumousta ehdottaa kokoomuslainen puhemies.


---------------------------------------------



Uutisia:


Kelan Sanomat (nykyinen Elämässä-lehti) on niitä lehtiä, jotka ihmisiltä menevät suoraan paperinkierrätykseen. Mutta kyllä siellä luettavaakin löytyi. 


Tehdyn tutkimuksen mukaan Kela sai paremman arvosanan kansalaisilta kuin työkkäri ja sossu tai terveyskeskus. Enpä ole yllättynyt. Kela on viime vuosina petrannut ihmisten kohtelua parempaan päin. Kelaa paremman arvosanan saivat oma pankki (ihme kyllä), vakuutusyhtiö (vielä ihmeellisempi) sekä apteekki (ei ihme, sillä apteekkiin ei tarvitse kun mennä sisään, kun sieltä joku liihottaa myymään lääkkeitä).



Eniten kansalaiset luottivat poliisiin, puolustusvoimiin ja Kelaan. Unohtakaamme siis koti, uskonto ja isänmaa. Liekö vaalirahakohuilla vaikutusta, kun vain 20 prosenttia vastanneista luotti poliittisiin puolueisiin. Tuomioistuimiinkiin luotettiin yhä, vaikka tuomioiden täytäntöönpano ontuu. Tämä Kauhajoen ylikomisarion raahaaminen inkvisition eteen muistuttaa jo amerikkalaista oikeussaliviihdettä paikanpäältä raportoivine reporttereineen. Enää puuttuu oikeussalitappelut.


Saksassa päätettiin raahata oikeuteen natsirikoksista epäilty yhdeksänkymppinen John Demjanjuk. En ymmärrä miksi, kun mies teki jo valmiiksi kuolemaa. Mitä hyötyä on tuomita mies, joka tuskin enää ymmärtää, mistä hänet tuomitaan.


-------------------------------------------

Kolmosen aamu-tv täytti 20 vuotta. Onnea vain, mutta mitähän showlle tapahtuu kuin Lauri Karhuvaara lähtee sieltä. Sehän on täysin Karhuvaaran show. Itse olen enemmän ykkösen aamu-tv:n miehiä. FST:kin on kuulemma suunnitteilla oma aamushow.

-----------------------------------------------



Tulevaisuudessa kuulemma lehtien nettiuutiset muuttuvat maksulliseksi. Minulta jää kyllä silloin uutiset lukematta, kun jutut on muutenkin kopioitu muiden lehtien uutisista. Yksi nettilehti riittää ihan mainiosti.


--------------------------------------------


Madagaskarissa perustuslakia viedään kansan pariin tekemällä siitä sarjakuva. Tervetuloa vain Suomeenkin. Ehkä ihmiset innostuisivat täälläkin yhteiskunnallisista asioista, kun ne voisi lukea sarjakuvina, vaikka lukutaitoinen kansa olemmekin.



---------------------------------------------



Suomalaista laatujohtajamista: Jääkiekkovalmentaja Raimo "raivo" Summanen. Mies saa kenkää kaikista työpaikoistaan, ja vieläpä saman syyn takia. Miksi hänet aina vain palkataan?


----------------------------------------------


Kari Tapio: Sydämeni tänne jää.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe