Älä äänestä kansa!


Kansa ei äänestä vaaleissa, mutta euroviisukarsinnoissa ikävä kyllä äänestää. Ja kun kansa äänestää, se äänestää useimmiten väärin.


Sellainen olo jäi muuten hyvätunnelmaisen euroviisukarsinnan jälkeen eilen. Sinänsä taso oli parempi kuin vuosiin, missään vaiheessa ei tullut totaalista väsymystä.


Parhain esitys oli ehdottomasti tämä esitys eli Heli Kajo mukavan 60-luvun ranskalaissävytteisyydellään.  Tämähän on melkein kuin omasta nuoruudesta tuo laulun mies.






Eläkeläiset oli vaisu, vitsi on auttamattomasti vanhentunut. Tango-Amadeus oli aivan väärässä kilpailussa, eikä näyttänyt edes itse uskovansa laulamaansa Anastacia-kappaleeseen. Maria Lundin esitys ei missään vaiheessa koskettanut vaan hän lauloi esityksensä läpi.


Ei voittajaduo Kuunkuiskaajat huono ollut, mutta ei biisi mitään uutta tarjonnut, kulunutta mustalaisromantiikkaa korkeintaan. Hyvä jos Euroviisukarsinnoista mennään silä läpi.


Ja vielä Yle-hyvä. Miksi tuotte sen puolivillaisesti ja tunteettomasti laulavan Mikko Leppilammen jokaiseen kansanjuhlaanne? Se on ehkä hyvä näyttelijä, mutta tulkitsija se ei ainakaan ole. Bigband-orkesterin kanssa ei heikompi laulaja pärjää.


Kummastusta herätti myös Marco Bjurströmin ilmestyminen tuomaroimaan ennen ratkaisevaa finaalikolmikon äänestystä.

Kommentit

Suositut tekstit