lauantai 2. tammikuuta 2010

Viro, Viro, vai oliko se nyt sitten Eesti?


No nyt sitten virolaiset ovat päässeet nauttimaan euron autuudesta. Itse en oikein markkaa edes muistakaan, mutta virolaiset on nyt aivopesty euro-autuuteen siinä missä suomalaiset aikoinaan.


Vähän vain säälitti virolaisten puolesta, kun Hesarin haastattelussa haaveilivat, että nyt meistä sitten tulee rikkaita. Näinköhän kävisi? Eipä se euro kai suomalaisenkaan köyhän elämää ole pelastanut. Hinnat ovat nousseet, vaikka näin olisi tapahtunut markankin aikana, markka-aikana sentään oli edes mielikuva, että rahaa oli enemmän.


Pelivaraa ulkomaankaupalla olisi silti markan myötä enemmän, eikä tarvitsisi olla Brysselin talutusnuorassa, mutta nyt virolaisetkin sitten näkevät, mitä autuutta tämä EU:n "yhteinen talouspolitiikka" on.


No, eipähän tarvitse enää vaihtaa kruunuja Viron reissua varten, niitä tosin jäi nippu jäljelle. Viron reissutkin tosin ovat hiipumaan päin.


Mutta varsinainen aikomukseni oli kirjoittaa Virosta. Maidemme suhdehan alkaa olla vähän kuin Suomen ja Ruotsin. Rakkaita naapureita ja kilpakumppaneita. Tuskin kukaan suomalainen marssii enää Tallinnaan ylemmyyttä katseessaan ja Suomen Kokoomus taatusti ihailee virolaista äärimmäisyyteen vietyä kapitalismia, jossa sosiaaliturva ja työntekijöiden oikeudet ovat siellä jossain tulevaisuudessa.


Itse sain ensikosketukseni Viroon 90-luvun alussa kuten valtaosa suomalaisista ja silloin maa olikin ns. huonossa hapessa. Suomalaisia kiinnosti ryypiskely ja Mustamäen sekä Lasnamäen toreilla vaeltelu ja halpa votka, jota Viron lautoilla sitten naukkailtiin. Nyt ei taida edes noita toreja enää olla ja viinatkin haetaan laivalta vähemmän seikkailunhaluisesti.


Itsellenikin tarttui toreilta mukaan puna-armeijan koppahattu ja muuta neukkusälää ja Lenin-juliste. Lenin on yhä seinällä, mutta koppahattu on kadonnut. Ja on sitä Viron reissulla tietysti brenkkuakin mennyt, Sakusta tuli suosikkiolueni. Mieleen on jäänyt myös se metsämaesika-likööri (kai). Nyt kun käyn Tallinnassa (minulle kun Tallinna ja Viro ovat sama asia), vaeltelen lähinnä vanhassa kaupungissa ja laivaltakaan en viitsi kaljakeissejä kanniskella. Tallinnan ratikat ovat myös uusi ihastukseni, ne ovat äärisympaattisia.


Nyt taitavat virolaiset itse nyrpistellä suomalaisille, vaikkakin meno on suomalaisten osalta menneistä vuosista rauhoittunut. Suomeksi ei automaattisesti palvella, kuten menneinä vuosina, ilmeisesti nuoriso ei suomea osaakaan, kun ei ole tarvinnut vanhempien sukupolvien lailla katsoa enää Suomen-tv:tä saadakseen muutakin ohjelmaa kuin neuvostopropagandaa.


Laskeskelin, että kuinka monta kertaa olen Virossa käynyt. Päädyin noin kymmeneen kertaan. Yhden kerran vietin Virossa EU-työntekijävaihdossakin useamman päivän viitisen vuotta sitten. Suomi ei ollut virolaisille enää kovinkaan eksoottinen maa, sillä melkein minkäänlaista ohjelmaa ei ollut järjestelty ja vaeltelin vain Tallinnassa. Ainoastaan Lasnamäen kaupunginosan päällikkö näki vaivaa ja kierrätti minua kotitanhuvillaan, ja kertoili kaikenlaista.


Jos ei suomalaiset ole virolaisille eksoottisia, niin en minäkään Tallinnaa kovin eksoottisena paikkana osaa pitää, kun se ei enää mikään Villi länsi tai Riettala ole. Eiköhän sieltä ole bordellit, pahimmat juottolat ja muukin vaarallinen ja rajaton siivottu pois. Ryöstöjen ja pahoinpitelyn kohteeksi taitavat joutua vain humalaisimmat yössätoikkaroijat siinä missä ennen torilla sai aina peräänsä jätkäporukan, joka vaani porukasta erkanijoita.

Tallinnalaiset tuntuvat tasan yhtä ilottomilta kuin helsinkiläiset kanssakulkijansa ja minusta tallinnalaisiin on vaikea saada minkäänlaista kontaktia, siinä missä suomalainen avautuu, kunhan joku toinen aloittaa keskustelun. Tosin tunnen Suomessa asuvia virolaisia ja he vahvistavat poikkeuksen sääntöön, ollen mitä helpommin lähestyttäviä.


Sitä paitsi tuntuu, että pääkaupunkiseudulla ei muita rakennusmiehiä enää olekaan kuin virolaisia. Onko kenelläkään muuten havaintoja suomalaisesta rakennusmiehestä pääkaupunkiseudulla? Vihjeitä näistä harvinaisuuksista otetaan vastaan.


PS. Hei muuten, muistiko kukaan sanaakaan Tarja Halosen puheesta sen kultuaan tänä vuonna? Minä en. Kaikki mahdolliset pääkirjoituskliseet siinä taisi sentään olla.


Tässä vielä mahdollisimman mielikuvitukseton ääniraita tälle tarinalle.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe