torstai 1. huhtikuuta 2010

Mikä on kun valta ei kiinnosta?


Ennen kuin kuluva eduskuntakausi on edes lopuillaan, virta pois eduskunnasta on kova. Yleensä luullaan, että kun valtaa saa, siitä ei vapaaehtoisesti luovuta. Miehet eivät sitä tee, vaikka maine olisi nollassa ja rikosoikeuskin uhkaisi. Kovasti mainostetut perhearvot eivät miehiä saa myöskään luopumaan vallasta. Ei edes seikkailut tanssityttösten kanssa.


Toisin on eduskunnan naisilla (vai pitäisikö sanoa neidoilla?), sillä en ole nähnyt eduskunnan matriarkkojen katoavan minnekään. Useampi median suosikkinaiskansanedustajista on ilmoittanut laittavansa pillit pussiin. Tanja Karpela (menikö oikein?) lähtee, samoin toinen Satu Taiveaho (vai oliko Säde?) että myös että myös Janina Andersson. Ja mikäs on lähtiessä, kun eläke rullaa, jos sitä vain ilkeää hakea alle neljäkymppisenä.



Muutama julkisuustyrkky mieskin (julkisuuden avulla eduskuntaan päässyt) on tosin ilmoittanut halunsa lähteä. Ja useampi naisministeri on luopunut tehtävästään ja tulevista huippuviroista perheensä takia.


Johtuisikohan tämä kaikenpuolinen luopumisen tarve siitä, että seuraavasta vaalikaudesta tulee poliitikoille entistä vaikeampi. Taloudellinen tilanne tuskin hetkessä hyppää uusiin sfääreihin ja vapauttaa kertomaan juorolehdille vaatekaappinsa sisältöä tai muita yksityiselämän ongelmiaan. Pitäisi olla vihdoin jotain oikeaa sanottavaa, edes äänestäjilleen.


Itse haluaisin yhä edelleen palata siihen aikaan, jolloin poliitikko säväyttää uudella teollaan kansan hyväksi, eikä uudella kotinsa sisustuksella tai ottolapsellaan kautta lapsen saannin vaikeudella. Mutta tämä lienee liikaa vaadittu.


Kunnon poliittinen journalismi on journalismin muodoista vaikein (hyvä poliitikko kun ei koskaan paljasta toimittajalle kaikkia pelikorttejaan). Ehkä siksi mieluiten kirjotetaankin (kerrotaan) kaikesta muusta turhasta kuin itse asiasta. Eli mitä poliitikolla on oikeasti sanottavana.


---------------


Joka vuosi myös taivastellaan, miksi yritysten hallituspaikoilla on niin vähän naisia. Kysymys on luonnollisesti oikeutettu, mutta suurin osa hallituksissa toimivista naisista itse sanoo, ettei edes halua naiskiintiöitä. Kuka niitä siis haluaa, jos eivät edes alan ammattilaiset itse? Kiintiöt ovat usein varmin tapa varmistaa, ettei mitään muutosta tapahdu. Valitettavasti. Oli kyseessä minkälainen tahansa kiintiöihminen.


-------------


Itellalla (entisellä postilla) on mielenkiintoinen näkemys postin perustehtävästä. He kun haluaisivat lähettää kansalaisille mielellään postin nyt sähköpostina. Kuinka kätevää, ei enää postin jakoa rahvaalle ja voidaan keskittyä tuottavampiin yritysasiakkaisiin. Sinänsä tosin palvelemme jo muutenkin itse itseämme kun on kyse ikävästä rutiinista. Mietitäänpä vaikka verkkopankkia.


---------------------------------


Mutta jotain hyvääkin. Minusta nykyinen opetusministeri Henna Virkkunen on pätevin ministeri koko hallituksessa. Peruskoulujen opetussuunnitelmien uudistaminen aikaa vastaavaksi (samoin kuin yliopistojen) luo toivoa tähän maahan. Virkkunen onkin hankkinut uransa omalla polullaan, mikä selittää hänen hyvän työnsä ja järkevyytensä.


Samaa luovuutta kun saataisiin muuhunkin toimintaan Suomeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe