tiistai 22. kesäkuuta 2010

Kymmenen vuoden elämä


Eilen päättyi lähes kymmenen vuoden jakso elämässäni, sillä minulla oli viimeinen työpäivä työssäni tiedottajana. Tuntemuksia en osaa yksilöidä. Välillä ei tunnu miltään, sitten haikealta ja sitten taas helpottuneelta. Moni viimeisinä työpäivinä kysyi, että "miltä nyt tuntuu ja oletko laskenut päiviä?". No, päiviä en laskenut ja tuntemuksista kerroin jo. Joskus aiemmin vertasin pitkän työsuhteen päättymistä pitkän ihmissuhteen päättymiseen. Kaikki samat tuntemukset lienen käynyt läpi.


Loppujen lopuksi itselleni ei jäänyt mitään hampaankoloon alun tunnekuohujen jälkeen. Toivottavasti ei kenelläkään minuakaan kohtaan, vaikka myönnän olevani välillä ärsyttävä besserwisser ja pessimisti. Monet tulevaisuuden toimeksiantajistani olen tavannut entisen työnantajani kautta ja entinen työnantajani lienee myös yksi tulevaisuuden toimeksiantajistani.



Minulle järjestettiin kuin järjestettiin pienimuotoinen läksiäistilaisuus, vaikka suhtauduin ajatukseen aluksi nihkeästi. Tilaisuus oli ihan lämminhenkinen. Ei liikaa puheita, sillä muuten läksiäistilaisuudet muuttuvat helposti muistotilaisuuksiksi. Itsekin yritin piipittää läksiäispuhetta. Ja jotain suustani sainkin ulos. Mielummin kuitenkin kirjoitan.


Tässä muistojen kuvakavalkadi.


 


Lahjaksi sain muun muassa päivitetyn version kuvakkeestani.



Kyllähän runoilijalla täytyy olla villabaskeri ja huivikin.



Tämän kuvan nappasin viraston käytävältä. Tämä kukka kukkii kuulemma vain kerran vuodessa, sillä eivätkö ne virastot olekin kuivia paikkoja.



Vantaa täytti elämäni kymmenen vuoden ajan ja varmaan jatkossakin.



Työhuoneeni ovi. Huomatkaa, että olen yötä päivää käytettävissä oleva apina.



Tässä työhuoneeni jo riisutussa asussaan.



Kuluikohan tämäkin nojatuoli lukemattomista kahvitunneistani? Ihmisten mielestähän ne virkamiehet eivät muuta teekään.




Vähemmän miellyttävä pyöränsäilytyspaikka.



Peltolantori Tikkurilassa on aika kuollut, mutta on siellä sentään kesäisin elämää.



Täällä kävin naurattamassa R-kioskin tyttöjä.



Kaikki vähänkin vanhemmat parkkihallit ovat järkyttävän ankeita.



Tällaiset maisemat lankesivat työhuoneestani.



Auringonkukankin sain.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe