sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Milloin karisma valui kartalta?


Jokainen ihminen haluaisi olla muitten ihmisten pitämä persoona, vaikka muuta väittäisikin. Jos jotain ihminen on vailla, niin hyväksyntää ja ihailua. Kaikkien ei tarvitse olla supertähtiä, mutta tunnustusta omasta persoonastaan kaipaa jokainen. Että on hyvä sellaisena kuin on.


Mutta kuten tiedämme, osa meistä ihmisistä ei ole lainkaan tyytyväinen itseensä. Moni haluaisi olla jotain muuta kuin on. Tuota ongelmaa ei yhtään helpota aikamme julkkiskultti että sisäänrakennetut vaatimukset siitä, millaiselta pitäisi näyttää, miten käyttäytyä ja millaista elämää elää.


Kaikesta huolimatta kirjastosta käsiini sattui kirja, joka lupasi kertoa, miten luoda itsestään säteilevämpi persoona eli suomeksi, miten tehdä itsestään karismaattisempi persoona. En ole yhtään valaistuneempi, mutta varsinaisesti tällaisissa itsekasvatuskirjoissa ei ole mitään pahaa. On suotavaakin, että jokainen ihminen haluaa kehittää persoonansa.


Usein sanotaan, että karismaa, joko on tai ei ole ihmisellä. Näin onkin. Jotkut tuntuvat syntyneen karismaa sisällään ja jo lapsuudenkuvista näkee, että tästä kaverista tulee vielä jotain. Toiset taas vain saavat karisman vallan, rahan tai muun tietä tasoittavan asian avulla. Jo se, että on julkkis riittää joillekin karisman tuojaksi. On myös todennäköisempää, että julkisuuteen päätyy karismaattinen henkilö kuin seinätapettihenkilö. Ja siksi kai julkisuutta halutaan, että eroittautuisi karismattomien massasta.


Karismaattisina pidetään tänä päivänä henkilöitä, jotka ovat läpeensä itsekkäitä. Mitä kovempi hinku talloa ja vähätellä muita, niin sitä enemmän sinussa on kuulemma karismaa. Ja hänet todennäköisesti valitaan Vuoden vaikuttajaksi. Tänä päivänä kaikkien pitäisi olla erikoisia persoonia ja valloittaa muut ihmiset sekä vähätellä niitä ihmisiä, jotka haluavat elää tavallista elämää ja ajatella tavallisia asioita tavallisessa maailmassa.


Minua ovat säväyttäneet pysyvästi karismallaan henkilöt, joiden elämä perustuu/perustui yhteiskunnan sekä toisten ihmisten auttamiselle. Eli nuo paremman maailman luojat. Sellaiset ihmiset, jotka antavat toivoa ja joiden puheet säväyttävät jopa vuosikymmenien päästä. Esimerkiksi Nelson Mandelan anteeksiannon ja yhdessä rakentamisen sanoma tekee hänestä jo minulle karismaattisen.


Poikkeusaikojen poliitikoissa on useimmiten ollutkin runsaasti karismaa. Samaa ei voi sanoa tämän päivän poliitikoista. Tällä hetkellä Suomea johtavista poliitikoista en saa mieleeni yhtään edes karismaa lähentelevää poliitikkoa. En tosin löydä sellaista muiltakaan aloilta tämän päivän Suomesta. Jopa värikkäät yritysjohtajat korvataan tylsillä vastineillaan.


Aikamme ei suosi karismaattisia henkilöitä. Mahdollisimman kuiva varman päälle pelaaja on parasta. Olisi vaikea kuvitella esimerkiksi Winston Churchillia shamppanjaa naukkailemaan ja sikaria tupruttelemaan puhkisliipattuja poliitikonnulikkoja vastaan. Tai Paasikiveä murahtelemaan herkkähipiäisille ministereille.


Karisman olisi luullut muuntuvan ajan mukana, mutta jonnekin matkan varrelle se on varsinkin 2000-luvulla jäänyt. Enää toistetaan ulkoa opittuja mukasävähdyttäviä lauseita ulkoa opitulla käytöksellä ja ulkonäöllä. Varman päälle.


Useimmiten karisma-sanan kuulen tänä päivänä, kun on kyse kaatajapastoreista ja huijareista ylipäätään. Tämähän on karisma-sanan törkeää väärinkäyttöä, sillä karismaa tulisi käyttää aina vain hyvään. Vaikka nämäkin henkilöt kai luulevat tekevänsä hyvää niin kuin kaikki muutkin, kunhan saavat omansa pois. 


PS. Joskus tulee mieleen, että Suomi on häkellyttävän kateellisten ihmisten maa. Hiljattain poismennyt Tommy Tabermann ei tunnu saavan tiettyjen kirjallisten piirien arvostusta edes kuolemansa jälkeen. Aika toki näyttää, mikä on merkittävää taidetta pidemmän päälle ja mikä ei, mutta taiteella on arvonsa tässä ja nytkin ihmisille. Tommy on koskettanut ihmisiä ja se on tärkeintä. En tiedä, onko Parnassossa ja muissa kirjallisuuslehdissä julkaistut runot automaattisesti sen arvokkaampia kuin Tommyn runot.


PS.PS. Yhä edelleen en jaksa käsittää, miksi homoudesta, lesboudesta tai heteroista tehdään niin suuri numero. Mitä merkitystä ihmisten seksuaalisuudella loppujen lopuksi on kenellekään muulle kuin ko. ihmiselle itselleen. Jokainen ryhmä seksuaalisuudestaan tuntuu silti meteliä pitävän. Eikö mikään muu määritä ihmistä kuin se, kenen kanssa hän makaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe