maanantai 27. joulukuuta 2010

Päivitys väkivaltaan: Kellopeliappelsiini


Anthony Burgessin Kellopeliappelsiini on kirja, joka olisi pitänyt lukea jo kauan sitten, mutta vasta nyt 33,5-vuotiaana tuon teon tein.


Itse kirjaa tunnetumpi taitaa kuitenkin olla kirjasta Stanley Kubrickin ohjaama saman niminen elokuva. Ja täytyy myöntää, että kirjaa lukiessa elokuva välkkyikin silmissä, sen verran vakuuttavaa jälkeä Kubrick teki.


Kirja on äärimmäinen tarina äärimmäisestä väkivallasta, jota harjoittavat sekä kansalaiset että yhteiskunta, tuo muodoton möykky, jota on helppo syyttää. Teini-ikäinen Alex kiertää jengeineen ympäri "uutta Lontoota" hakaten ja raiskaten ja ryöstäen tielleen osuvia. Nämä jannut eivät kunnioita tai arvosta ketään, heille kaikki on rumaa ja hävittämisen arvoista.


Kirja on hämmentävä kokemus, mikä on taatusti ollut kirjoittajan tarkoituskin. Toisaalta päähenkilö tuntuu tyypilliseltä teiniltä, joka halveksii kaikkea, mutta toisaalta poika on myös älykäskin. Älykkyys ei tosielämässä sovi monen väkivallan harjoittajan omakuvaan, muuta kuin henkisen rääkkäämisen osalta. 


Kirja hämmentää myös tarkkanäköisyydellään väkivallasta tulevaisuuden maailmassa, vaikka on kirjoitettu aivan 1960-luvun alussa. Väkivalta on saanut yhä kieroutuneimpia ja mutkikkaampia muotoja. On hirviö-isä Josef Fritzliä ja sarjamurhaajia ja vaikka mitä. Ennen väkivalta oli paljon brutaalimpaa ja äkkinäisempää, sellaisena se on Suomessa pääosin säilynytkin.


Yksi kirjan vaikuttavimpia osioita on Alexin "parantaminen" jossain vankilalaitoksen syövereissä pakkosyöttämällä Alexille väkivaltaa nonstoppina. Mieleeni juolahti, että on ihme, jos moista ei jossain FBI:n tai CIA:n salaisissa laitoksissa ole kokeiltukin. Vankilat lienevät jo itsessään niin väkivaltaisia paikkoja, ettei niistä kukaan väkivallattomana tule takaisin. Parempaakaan keinoa rikkomuksista yhteiskuntaa vastaan ei ole keksitty.


Valtiot toki muokkaavat kansalaisiaan mieleisekseen muuallakin kuin vankiloissa, kärjistettynä muokkaus alkaa jo koulujärjestelmästä, vaikka se toki avaa kansalaisille myös mahdollisuudetkin.


Samalla tavalla koulut myös tutustuttavat väkivaltaan pumpulissa kasvaneetkin ja niissä tehdään Suomessa näyttävimmät joukkusurmatkin. Ei tarvitse kuin kurkata peruskoulujen pihoihin, niin aina siellä joku turpaansa saa ja jotain rääkätään samaan yhteiskunnan ja kunnon kansalaisen muottiin niin kauan, että tämä päättää tappaa kymmenkunta mukanaan.


Kirja saa jokatapauksessa pohtimaan, miksi yhteiskunnat ovat niin väkivaltaisia kuin ovat ja miksi ihmisissä on niin paljon vihaa. Vihaa niissä, jotka hirmutekoja tekevät, mutta myös vihaa ihmisissä, jotka ovat yhteiskunnan hyväksymiä osasia tai peräti he, joiden pitäisi suojella meitä väkivallalta.


Iso kiitos kirjasta menee muuten ehdottomasti loistavalle Moog Konttisen suomennokselle. Kirjaa ei ole helppo kääntää, sillä Alex puhuu aivan omaa kieltään, joka on eräänlainen venäjän ja englannin sekasikiökieli. Helvetin toimiva sellainen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe