sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Aivan ensiksi tahtoisin löytää sopivan ehdokkaan


Uutta eduskuntaa kohti mennään. Miettimällä mietin, että miten saisin innostettua itseni vaalihuumaan. Vuosi vuodelta olen ollut innottomampi politiikan suhteen, vaikka sitä varsin aktiivisesti seuraankin jo työn puolesta.


Menneessä elämässäni olen äänestänyt muistaakseni seuraavia puolueita: Vasemmistoliitto, Vihreät, SDP ja SKP. Joka kerta tosin enemmän ehdokasta kun puoluetta. Tulipa siis nyt selväksi toimittajan puoluekannatkin, kun niitä joskus niin kovasti kaivattiin.


En kuitenkaan löytänyt kyseisistä puolueista pidemmän päälle kotiani, olen kuitenkin turhan juntti ja osin myös vanhakantainen ajatuksiltani. Konservatiiviset puolueet taas vieraannuttavat ehdottomuudellaan.


Olen siis kaikinpuolin ristiriitainen paketti, jonka on mahdotonta löytää itselleen sopivaa puoluetta. Olen perusluonteeltani sosiaalinen erakko ja kaikkea vastustava vastarannankiiski, joten minulle lienee ainoa vaihtoehto perustaa oma puolue, mikäli haluaisin politiikassa perinteisellä tavalla puolueiden kautta vaikuttaa.

Nyt minun pitäisi kai innostua persuista ja jossain vaiheessa innostuinkin, mutta lähemmäksi vaalit tulevat, sitä enemmän käy selväksi, että puolue elää ja kuolee Soinin mukana. Lisäksi en pysty allekirjoittamaan kaikkia heidän vaalilinjauksiaan.


Saatan kyllä äänestää Soinia, ihan vain ärsyttääkseni persuihin alentuvasti suhtautuvia valtapoliitikkoja, tuo alentuvuus tulee takaamaan persuille jonkinlaisen vaalivoiton. Sillä persuja halveksuessa halveksutaan myös tiettyä kansanosaa, mikä valtapoliitikoille on merkinnyt sitä kansanosaa, jota ei ole suomalaisiin menestystarinoihin haluttu mukaan.

Tällä hetkellä en edusta minkäänlaista puoluekantaa. Minä uskoisin kyllä kansanliikejohtajiin, mutta minua vakuuttavaa en ole vielä löytänyt.


Kuluneesta eduskuntakaudesta en oikeasti tahdo muistaa mitään muuta kuin kohuja. Toimittajan kai pitää kohut tunteakin (niitä kaivaakin). Mutta jotain huolestuttavaa on, etteivät poliitikot tahdo enää saada ajamiaan asioita esille.


Kyllä media niistäkin kiinnostuisi, mutta poliitikoilla (kansanedustajilla) ei tunnu olevan kykyä saada itseään positiivisessa mielessä julkisuuteen. Johtuisiko sitten siitä, ettei heillä ole sanottavaa. Valtapuolueiden poliittinen liturgia on aivan yhtä heppoista kuin Soinin sutkautukset, vaikka valtapuolueet itseään mainostavatkin "asiapoliitikkoina".


Yksi asia on varma. Poliitikot ovat menettäneet kansan silmissä sen vähänkin kunnioituksen, mikä heillä on joskus ollut. Useampi kansanedustaja lopetti uransa sanoen suoraan, että vuodet sylkykuppina riittivät.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe