tiistai 1. maaliskuuta 2011

Postmoderni tekotaide


Perussuomalaisten vaaliohjelma julkaistiin viime viikonvaihteessa ja kauhistelu alkoi välittömästi. Enemmän olisin yllättynyt, jos ohjelmaa ei olisi paheksuttu. Sehän ei varsinaisesti tarjonnut mitään uutta, mitä persut eivät olisi aiemmin esittäneet. Paitsi yhden yllätyksen, persut haluaisivat valtion tukirahat pois postmodernilta tekotaiteelta.


Tämä tuli kyllä pyytämättä ja yllätyksenä. Mikään puolue ei ole aiemmin halunnut yhtä näyttävästi puuttua taiteen rahoitukseen rajaamalla joitakin taiteen osa-alueita pois. Ai niin, populaaritaidetta ei tietenkään ole haluttu tukea, koska sen on haluttu pärjäävän omillaan. Persut sen sijaan tukisivat populaarikulttuuria. No, epäilenpä, ettei persut silti saa populaarikulttuurin vaikuttajia puolelleen.


Päinvastoin hyväksytylle taiteelle, postmodernillekin, on lupailtu yleensä lisärahaa, raha tosin on jäänyt sitten kyllä saamatta. Mutta kyllä niitä valtioita on ollut, joissa taide on ollut pintapuolisin valtiovallan hyppysissä. Neuvostoliitossa ja Natsi-Saksassa kansan taidemakua hallinneet puolueet halusivat muokata.


Se huono puoli taiteen kahlitsemisessa valtiovallan kannalta on, että kun taide joutuu menemään maan alle, se päinvastoin kukoistaa. Joten ei muuta kuin kirjoja polttelemaan, niin johan rupeaa tulemaan uutta ja vallankumouksellista taidetta.


En tiedä tarkkaan, mikä persujen taidelinjaus on, mutta veikkaisin, että he näkisivät mieluiten uutta Gallen-Kallelaa. Mutta entäs sitten, kun taiteilijat tuppaavat muuttamaan tyyliään. Olisiko persujen mielestä Picasson Sininen kausi vielä tuettavaa taidetta, kun taas Kubistinen kausi joutaisi romukoppaan. Entäs jos Gallen-Kallela olisi intoutunut maalaamaan häkkyröitä Joukahaisen sijaan?


Jos arvotamme taidett niin totuus on, että suurin osa taiteesta on täysin turhaa, mikäli käytämme mittapuuna eloonjäämistaistelua. Harvaa kirjaa on oikeasti kaivattu, vielä vähemmän maalauksia. Ja jos kaikki taiteilijat olisivat lannistuneet taiteensa hyvyyden ja sen olemassaolo oikeutuksen epäilyistä, maailmassa olisi aika vähän taiteilijoita, sillä taiteilijan työtä tullaan aina vähättelemään enemmän kuin vaikka kanavainsinöörin. Taiteilijan työ ei ole välttämätöntä kuin taiteilijalle itselleen.


Minkälainen taide sitten hyödyttää yhteiskuntaa? Sitähän persujen vaaliohjelma ilmeisesti ajoi takaa. Neuvostorealismi hyödytti valtapuolueensa propagandatarkoituksia. Vaikka neuvostorealismi ei ole enää suosiossa, minä pidän silti jyhkeistä patsaista ja pateettisista työläistauluista. Pakotetussakin taiteessa on arvonsa. Mutta eipä sitä kannata väittää, että neuvostorealismikaan enää hyödyttäisi ketään. Taide on aikansa lapsi, ellei siinä ole jotain säilymisen arvoista.


Postmodernissa tekotaiteessa ärsyttää sen elitistinen luonne. Modernit suhertajat ja kynän käyttäjät kun saavat tehdä työnsä ilman nälän näkemistä toisin kuin "vanhoina hyvinä aikoina". Silloin taitelija joutui elättämään väkisin itsensä niillä oikeilla tauluilla. Nyt sitä elätetään itsensä anelemalla apurahoja. Niitäkin saavat tietenkin vain alan koulutuksen saaneet taiteilijat.


Uudet vangoghit saavat yhä tulla toimeen muiden armeliaisuuden avulla. Tekivät he sitten tekotaidetta tai eivät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe