Tämä on vain ilmoitusluonteinen asia


Mikä siinä on, että herrojen täytyy lyödä päätään Pohjolan mäntyyn kerta toisensa jälkeen. Otetaan esimerkiksi tämä E10-bensiinijupakka. Muutamaa kuukautta ennen H-hetkeä ilmoitetaan, että nyt bensalaatu sitten vaihtuu.


Tämä on hieno homma, luontoa säästyy, eikä autollekaan ole mitään haittaa. Pistetään kivat nettisivut pystyyn ja vähän markkinointiakin. Me pojat bensa- ja autoteollisuudessa nyt näin päätimme. Kyllä se kansa siitä älähtää, mutta kohta unohtavat. Ainahan ne nurisevat, mutta alistuvat siitä.


Tapaus digisekoilu oli vertaansa vailla. Silloinkin ilmoitettiin, että nyt telkut digitalisoituvat halusitte tai ette. Sitten voivoteltiin, miksi kansa ei ymmärrä omaa etuaan. Sama homma tämän bensasekoilun suhteen. Tosin nyt kansa äänestää tankkauspisteen luona ja tankkaa Ekympin sijasta ysikasia.

Useimmiten ylhäältä sanellut päätökset ärsyttävät kansaa ja kerta toisensa jälkeen poru on yhtä suuri. Suurin osa ihmisiä koskevista asioista tapahtuu ilmoittamalla.


Poliitikot kertovat, että tämä päätös on pakko tehdä. Nyt täytyy lakkauttaa palvelupisteitä, että pysymme budjetissa, ettekö te hyvät ihmiset nyt ymmärrä, että palvelu paranee, vaikka joudutte hakemaan palvelunne kauempaa. Tai nyt meidän täytyy tukea Kreikkaa, ettei koko EU kaadu, vaikka kansaa kiinnostaa, pysyykö se omakaan maa pystyssä.


Firmat taas ilmoittavat, että tämä tuote korvaa tämän entisen jne. jne. Teidän on vaihdettava tähän tuotteeseen, koska emme enää huolla näitä. Tai että meille ei ole kannattavaa kuljettaa postianne postiluukkuun, könkätkää se kauempaa tai ulkoistamme koko homman, jolloin haette sen vielä kauempaa.

Ihmisen osaksi jää alistua näihin pakon sanelemiin päätöksiin. Ihmisellä itsellään ei ole koskaan varaa antaa ukaaseja elämästään päättäville herroille ja rouville. Missä vaiheessa menetimme kontrollin, vaikka kuluttajina meillä kai on oikeus valita haluamamme. Näin ei vain ole.


Onneksi päätöksentekijät unohtavat, että ilmoitusluonteiset asiat ovat niitä kiinnostavimpia. Niiden takaa löytyy useimmiten uutinen. Sitten päätöksentekijät pääsevät syyttelemään mediaa tarkoitushakuisesta uutisoinnista, vaikka jupakka olisi ollut alun perin estettävissä, jos ihmisiä olisi vain kuunneltu.

Kommentit

Suositut tekstit