maanantai 13. kesäkuuta 2011

Kipu kasvattaa ja sattuu


Eräs ystäväni kirjoitti kivusta Facebookissa katsottuaan Frida Kahlo-elokuvan. Fridahan kärsi suurista tuskista koko loppuelämänsä loukkaannuttuaan onnettomuudessa. Ystäväni jatkopohti, että mitä kipu tuo ja mitä kipu vie.


Jos ei muuta, kipu täyttää helposti elämän. Melkeinpä jokainen ihminen kärsii jostain kivusta, jotkut jopa lapsesta asti. Kivut ovat myös yksi suurimmista kansalaisia yhdistävistä asioista. Jos sään lisäksi ei ole muusta puhuttavaa, niin sitten siitä, mistä särkee ja kolottaa.


Mutta kyllä taide tuntee kahloja Kahlon lisäksi. Taiteilijat olivat toinen toistaan vaivaisempia, niin kuin ennen ihmiset muutenkin olivat. Vähintäänkin taiteilijat kärsivät sielun tuskista. Itse otan kyllä mielelläni kaikki fyysiset tuskat kuin masennuksen ja muut mielenterveysongelmat. Henkinen tuska on pahinta, mutta ironista kyllä, jos taidetta ajattelee, henkinen tuska saattaa synnyttää äärimmäistä puhtautta ja kauneutta taiteen avulla.


Ihan normaalielämässäkin kipu koetaan asiana, joka olisi heti poistettava. Elämme yhteiskunnassa, jossa kipu ja särky ovat personan non gratoja, kun kipu poistuu, niin kaiken pitäisi olla hyvin. Jokainen tiedämme, että kipua ei voi aina poistaa. Voisiko kipu normaalielämässä myös poistaa elämästä asioita, jotka eivät ole oikeasti tärkeitä. Keskittyykö ihminen olennaiseen, kun hänellä on kipuja? Nauttiiko niistä asioista, joista ei kivuttomana nauttisi.


Niin tai näin, kipujen kohdatessa ihminen punnitaan. Joku kärsii tuskansa hiljaa ja toinen vaatii koko maailmaa vastuuseen tuskastaan. Jotkut kuolevat ihmiset kärsivät valtavista tuskista, mutta kuolevat uskomattomalla arvokkuudella. Mistä heidän voimansa elämän loppuessa tulee? Sitä on vaikea tietää, ellei itse ole jonakin päivänä samassa tilanteessa.


Itse en kärsi valtavista tuskista, joskin valitettavasti sitkeistä vatsa- ja unihäiriöistä. Olen myös ollut elämässäni masentunut ja saanut sieluuni suuriakin haavoja. Olen miettinyt, kuinka paljon oma taiteeni ja oma minuuteni kumpuaa kivuista. Jos olisin täysin kivuton, olisiko taiteeni ja elämäni erilaista. Kirjottaisinko lainkaan, jos vointini olisi kuin nuorella orhella? Olisinko iloisempi, luottavaisempi ja rakastettavampi ihminen?



Muutama vuosi sitten sivusin aihetta blogissani näin.


..........................................



PS. Tämä Korkeasaaren eläintarhan ex-johtajan mielipide lemmikkien pidosta on pakko linkittää. Sen verran epäortodoksinen mielipide hänellä on. Hän kyseenalaistaa lemmikkien pidon jo ekologisista syistä eli kuinka paljon ruokittavat koirat ja kissat kuluttavat maapallon voimavaroja.


Lemmikit ovat tietysti tämän päivän maailmassa pyhiä lehmiä, joiden pidon inhimillisyydestä ja järkevyydestä ei voi oikein keskustella. Osa pitää jo lemmikeistään parempaa huolta kuin lapsistaan ja lemmikit inhimillistetään ja varsinkin kaupungeissa huomaa, että koiria kasvatetaankin yhtä huonosti kuin lapsia.


Huippuunsa jalostetut koirarodut ovat suorastaan ihmisen itsekkyyden ruumiillistumia. Sehän muutos on viimeisen sadan vuoden aikana länsimaissa tapahtunut, että ylipäätään on lemmikeitä. Ei lemmikkejä pidetty, sen paremmin kuin tuottamattomia lemmikki-ihmisiäkään, kaikista täytyi olla jokin hyöty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe