keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Toukokuussa lahjoitettuja runoja


Sain kaappikellon toimimaan.

Se lyö tasatunnein ja puolen tunnin välein.

Epäilivät kellon valvottavan minua,

                                 pitävän hereillä.



Ei kello minuun vaikuta,

                              ei aikakaan.

Nukun vaikka öisin kaduilla.



Katselen isovanhempieni kirjahyllyyn.

                              Valokuvia, ikuisia kuvia,

                                     sieltä katselen minäkin

                          ja vanhat pariskunnat vakavine ilmeineen.



He antoivat kaikkensa

                   ja kuolivat hiljaa,

                             niin syntyivätkin.


---------------------------------------------------


Hän kirjoitti viimeisinä päivinään:

Että minäkö olisin julman taudin kantaja?



Tämän luin jälkeen jääneistä papereista.



Kelloja hänen asunnossaan on riittämiin.

Mitattava aika on loppunut.



---------------------------------------------------------------------



Joukkuehysteria.

Ihmiset riehuvat idiootteina, iloisina?

Voima on Suomessa henkeä vahvempi.



Kansanjoukko herää henkiin.

Hysteria ahdistuu ja alistuu.

Viha väistyy, olemme yhtä

ja emme ole yhtä.



Tytöt pääsevät tänään neitsyydestään,

pojat etsivät panoa.



Desperadot eivät joukkueista perusta.

Ne kulkevat yksin.

Vailla kansallistunnetta.

Tyhmyyttään.



------------------------------------------


Jokaisella meillä on

tehtävämme rakkauden erämaassa.

Osa kerjää ja loput valitsevat

kerjäläisistä parhaimmat.



Kylmä on rakkauden tarjoava käsi,

kaupunki täynnä yksinäisiä,

yksinäisyyttä ei anneta täyttää.



Kantamuksena ihmisen silavaa

ja rakkautta tarjoavalla

entisenä hedelmänään lapsi.

Täydellistä hän etsii.



Kansakuntamme kuolee yksinäisyyteen,

sillä virheemme ratkaisevat,

ei luonne tai lämpö,

kuvattomille emme vastaa.



-----------------------------------------------


Löi päänsä.

Lauloi virsiä.

Itkuisia virsiä.

Pakeni saunaan lukemaan läksyjään.

Ihmiset lapsia.

Eivät toivu itsekkyydestään.

Antavat anteeksi itselleen.

Kasvu loppuu.



-----------------------------------------------------

Todennäköisyyksien vastaisesti

keskeltä toimistorakennuksia

liikematkustajien hotellin puristuksessa

pizzakapakka.



Huutoa, kovaa ääntä.

          eloa, huutoa,

             nopeita silmäyksiä,

                   mutta keskitytään nyt juomiseen.



             Tämä on se vanha kaupunki,

                                 jossa jokainen on jätetty vähintään kerran.



Virta johtaa sähköä

     ja sähkö virtaa turrutettuun kuoreen.

                 Riitaa, onko helsinkiläinen ylpeämpi

                              kuin helsinkiin muuttanut.

              Ei tämä ole helsingin paras paikka, ei edes helsinkiä.

Täällä ei sovi näyttäytyä, jollei ole pizzaa ja kaljaa vailla.



Terveisiä vain jäätikön kansalle,

           jolle tarjoilevat etelän pojat,

                  jotka eivät uskalla poistaa äänekkäintä.



                             Tanssi vieraan kanssa on suosituin puheenaihe.

                                             Rakastavaisten riidellessä minä poistuin.

                                                                  

                                                          Maestro, missä ovat taksit?

                                                                            Lujat luut tarvitsevat heikompia kantajia.  



------------------------------------------------------



Nainen.

Kuulin naisesta,

joka ei halunnut kasvaa aikuiseksi.



Hän ajoi auton pellon reunaan

nieli riittävän määrän

unilääkkeitä

ja nukkui pois,

vaikka nuori rakastaja

jäi sitä rakastamaan.



En tiedä.

Kuinka kauan elämä

jatkuu elämän jälkeen

paikoissa,

joissa joutsenet lentävät puuhun

ja koirat hautaavat sulavaa jäätä.



Siellä,

missä olin onnellinen,

ei ole enää.



Mihin minun pitäisi mennä?

En keksi kaukaisempaa paikkaa

kuin kylmät, turtuneet sielut.

----------------------------------------------------



Sillä naisella oli punaiset silmät.

Ei, ei se ollut ryypännyt, mutta sillä oli kuivat silmät.

Se vei minut mukanaan apteekkiin.

Seurasin, koska se näin pyysi.

Se vei minut syömään,

maksoin itse.

Se söi nopeasti salaatin,

koska sillä oli nälkä.

Se kertoi neuvokkaasta,

joskin kurittomasta pojastaan.

Se halasi minua,

mutta vain tavatessamme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe