tiistai 20. syyskuuta 2011

Ahneus ja viha keskuudessamme


Tosi-tv-sarjat ovat tänä päivänä toinen toistaan väsyneempiä. Yksi porskuttaa. Diili. Paljolti Hjallis Harkimon ansiosta, sillä mies luontuu vuosi vuodelta paremmin tylyn johtajan rooliinsa, vaikka ei varmasti ammattiliittojen palkintoja saa. Melkein haluaisi unohtaa, että Hjallis on bisnesmies.


No, Diilissä kyse on viihteestä ja Hjallis laukoo koko ajan totuuksia tämän päivän hulluudesta ja eri toten kilpailijoista. Varsinkin kun joukkueet koostuvat vielä vastakkaisten sukupuolten edustajista, on meno hersyvän hauskaa. Sen verran kliseisesti miehet ja naiset käyttäytyvät omissa joukkueissaan.


Heti uuden kauden kärkeen Hjallis laukaisi varsinaisen pommin. Hän piti Diili-kisaajille puhuttelun ahneudesta ja kuinka se on ajanut maamme ja koko Euroopan kaaokseen. No, Hjallis tai käsikirjoittajat tietänevät hyvin, että ahneus ei ole nyt muotia.


Maailma ajautuu tasaisin väliajoin taloudelliseen helvettiin juuri ahneuden ansiosta. Välillä ahneuden opetetaan olevan hyväksi ja sitten kun taloudelliset ongelmat alkavat, niin se on huonosta. Yleensä siinä vaiheessa kun taloudellinen kasvu alkaa taas, unohtuu puheet ahneuden ikävyydestäkin.


Sitä pienet perässä, mitä isotkin. Jos pankkiherrat ovat jaelleet rahaa kuin omaansa Kreikan kaltaisille konkurssipesille, niin myös ihan tavalliset ihmiset ovat eläneet yli varojensa. Kyse on rahan huumasta, silloin kuin sitä liikkuu. Jota tietysti lietsotaan pankkien ja sijoitusyhtiöiden kautta pienenkin ihmisen sieluun ja josta pieni ihminen joutuu viimeistään valtioiden vakuus- ja takuuslainojen (mitä ne nyt ovatkaan) kautta ottamaan vastuun.


Ahneudessa on kyse yhteisestä hulluudesta, josta ei päästä koskaan eroon. Vaikka ei olisi edes rahaa, ihminen on ihan yhtä ahne vaihdantataloudessakin.


Toinen asia, mikä minua suorastaan ahdistaa, on tämä keskustelun taso tämän päivän Suomessa. Ilma on koko ajan sakeana vihaa. Vihaa, vihaa ja vihaa. Ihmiset loukkaantuvat nykyisin heti kaikesta ja haluavat ymmärtää kaiken väärin. Nyt tartutaan yksittäisiin sanoihin, eikä enää ymmärretä koko ongelmaa, jos kukaan kohta enää tietää, mikä se alkuperäinen ongelma olikaan.


Ja kun joka asiasta vedetään rasismi- tai rotukysymys puolesta että vastaan, niin kaikki alkaa olla menetetty, mitä tulee järkevään keskusteluun. Asia koskee kaikkia vihaosapuolien vihapuolueiden vihapuoleita.


Minä sanoudun irti kaikesta vihasta. Mielummin eläisin ilman koko sanaa, vaikka olen oman osani vihasta saanut. En silti itse suostu vihaamaan ketään tai mitään ehdottomasti.


Joo, ja en hyväksy rasismia ja fasismia, kun tämä todistuslausunto on kuitenkin loppuun aina annettava. Mutta en hyväksy kyllä kansan kahtiajakautumistakaan, mikä on tällä hetkellä silkka tosiasia. Kansaa tosin jakaa monet muutkin asiat kuin näkemys maahanmuuttajista ja homoista, mikä näin vihan aikoina on helppo unohtaa. Suomessa on muitakin vähemmistöjä, mikä on unohtunut taistelujen tuoksinassa.


Valitettavimpaan unohdustilaan ovat joutuneet köyhät. Koska muistatte viimeksi lukeneenne edes jotain köyhyydestä ja köyhyyden poistosta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe