Presidenttiehdokkaiden vaalimainokset testissä


Huomenna ne sitten käydään. Presidentinvaalien ensimmäinen kierros. Kokosin Youtubesta ja ehdokkaiden nettisivuilta vaalimainosvideoita. Arhinmäeltä, Essayahilta ja Biaudetilta en löytänyt vaalimainosvideoita. Ehdokkaat satunnaisessa järjestyksessä.


´


Pekka Haaviston viime viikkojen kovaa nostetta eivät selitä vaalimainosvideot. Ne ovat kuivan asiallisia ja niiden käsikirjoituskin varsin tylsä. Olisivat nyt edes kukan tuoneet Pekan taustalle tähän videoon. Pekka ei selvästi nauti videoissa poseeraamisesta. On väsyneen oloinen.



Löysin pidemmän Sauli-pätkän. Blues-Sauli. Just joo. Ei oikein mene läpi. Trendipuvut ei jotenkin sovi Saulille. Se näyttää lähinnä vaivaantuneelta. Sloganeihin on nähty jo vaivaa, mutta ovat paikoitellen liian mainostoimistomaisia samoin kuin videokin ylipäätään.



Toinenkin Paavo on laitettu harmaalle taustalle. Mainoksen idea toimii. Jää mieleen, mutta musiikki ja muu toteutus jotenkin tasapaksua, eivätkä hengi uutta demariutta, vaan jotain selittämätöntä vanhan ajan tunnetta.



Toi Väyrysen pääntakana oleva taulu häiritsee. Huumorista plussaa. Väyrynen jo istuvana presidenttinä on sinänsä kivan kotikutoinen idea. Paavo ja Vuokko-muki on ymmärretty ympätä mukaan. Väyrynen selvästi nauttii mainoksissa esiintymisestä toisin kuin edelliset ehdokkaat.


 


Pankkikortti ja presidenttiys ei jotenkin sovi yhteen. Ei pääse jotenkin liikkeelle. Poolopaita ei sovi Soinille. Soini flanellipaidassa olisi tuonut mukavamman mielikuvan. Soinin suurin valtti eli kansanomaisuus ei pääse millään tavalla esille. Olisi annettu Soinin puhua.

Kommentit

Suositut tekstit