Väärin uponnut Titanic


Viime viikot olemme saaneet seurata epäuskoisena tätä Costa Concordia-laivan turmaa Italiassa. Tästä turmasta emme saa koskaan kunniakasta Titanic-tarua, jossa kapteeni uppoaa laivansa mukana.


Hommassahan kävi päinvastoin. Kapteeni luikki tiehensä hyvissä ajoin laivasta. Olen Italiassa itsekin käynyt ja hienot on siellä poliiseilla ja kapteeneilla univormut, mutta en välttämättä pitäisi Italiaa suurena merenkulkijakansana. Siellä kaikki on vähän sellaista luovaa kaaosta (etenkin liikenne), etten ihmettele, jos laivakin erehtyy tai lähtee kapteenin toimesta ehdoin tahdoin sivuväylälle.


Tässä vaiheessa tapauksen tutkinta on kesken, mutta kapteeni tuskin koskaan pääsee syyllisen leimasta eroon. Ja jos häntä komennetaan takaisin pelastustoimia johtamaan maista, niin tuskin tämä pulmunen onkaan. Vaikea sanoa, joutuiko kapteeni paniikkiin ja karkasi. Vai karkasiko vain siksi, että tiesi, ettei osaisi johtaa pelastustoimia.


Johtamistaidottomuus kriisitilanteissa on tänä päivänä muissakin maissa kuin Italiassa hakusessa. Todellinen johtajuus kun punnitaan vasta sitten, kun ongelmat alkavat.


Itse olen ihmetellyt, että miten vähän näitä haavereita loppujen lopuksi tapahtuu. Laivat kun on purjehtivat Panaman tai muiden kyseenalaisten maiden lippujen alla ja ties missä kunnossa. Miehistöt ovat kymmenistä eri maista, että on sula mahdottomuus, että koko miehistö puhuisi edes samaa kieltä. Laivoista tehdään koko ajan jättimäisempiä, vaikka väylät ja satamat eivät voi kasvaa niiden mukana.


Tälläisissä suuronnettomuustilanteissa, jos missä, ihmisluonto paljastuu. Kun laiva uppoaa, paljastaa se armotta sankarit ja konnat. Ne, jotka pelastavat itsensä asemastaan riippumatta ja jättävät loput selviämään niinkuin pystyvät. Se jää jokaisen itsensä pohdittavaksi, että onko noita konnia enemmän nykyisin kuin kunniakkaan Titanicin aikana.

Kommentit

Suositut tekstit