torstai 1. maaliskuuta 2012

Yksi lähti ja toinen tulee - presidentti


Katselin tänään netistä sivusilmällä Halosen jäähyväisiä ja Niinistön virkaanastujaisia. Sen verran monta virkaanastujaista on tullut nähtyä, ettei hommassa sinänsä mitään yllätyksellistä ollut.



Halonen vaikutti suorastaan helpottuneelta, eikä ihme, viimeisen kahden vuoden aikana on käynyt selväksi, että Halonen tuskin malttaa odottaa, että pääsee riippakivestään irti. Eikä ihme taas, sillä kukapa vaikuttamishaluinen ihminen haluaisi olla pelkkä seremoniamestari, mikä presidentti tätä nykyä on.



Sääli, sillä Suomi tarvitsisi arkipolitiikan yläpuolella olevan poliittisen hahmon, jolla oikeasti olisi valtaa muuttaa typeriä päätöksiä. Nythän presidentti voi antaa vain haastatteluja ja niitäkin etukäteen tarkoin valikoiduille medioille.



Heinäluoman hehkutus siitä puheessaan, että Halonen olisi ollut koko kansan presidentti, ei olisi voinut olla kauempana todellisuudesta. Sitähän Halonen ei toisella kaudella enää ollut.



Jopa jäähyväispuheessaan Halonen jankutti härkäpäisesti suvaitsevaisuudesta ja naisten oikeuksista, vaikka nämä eivät Suomen suurimpia ongelmia edes ole, vaikka tälläinen kuva on haluttu antaa peittääkseen sen todellisen ongelman, että kansa on jakautunut rikkaisiin ja köyhiin. Tai oikeastaan niihin, joilla on jotain ja niihin, joilla ei ole mitään. Naiset, homot ja maahanmuuttajat eivät todellakaan ole niitä ryhmiä, joilla menee tässä maassa ainoastaan huonosti.



Niinistön vaatimus syrjäytymiseen puuttumisesta on sinänsä hyvä. Mutta jos hän kuvittelee sen tulevan ratkaistuksi "asiantuntijoiden" työryhmillä, on yritys jo etukäteen tuhoontuomittu. Kuntien ja valtion instanssit ovat täynnä syrjäytymistyöryhmiä, mutta mitään ne eivät ole saaneet aikaan, eivätkä tule saamaan. Nämä asiantuntijat eivät ole itse koskaan kokeneet syrjäytymistä: köyhyyttä, ylenkatsetta ja sairautta. Joten miten he voisivat ongelman ratkaista.



Todellinen ongelma ja ratkaisu on se, että ihmisille saataisiin usko, että he tuntevat kuuluvansa yhteiskuntaan ja samalla he haluaisivat sitä rakentaa ja että heille annettaisiin siihen mahdollisuus. Mutta Suomessa ei ole todellista halua miettiä, miksi jotkut ovat jääneet tai ovat pakotettu jäämään hyvinvoinnin ulkopuolelle. Tai miksi jotkut eivät halua ottaa vastuuta omasta itsestään, vaan heittäytyvät yhteiskunnan huolehdittavaksi vailla minkäänlaista intoa ja halua oman elämän luomiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe