sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Kuinka kauan kestää toipua kuolemasta?


Isäni kuoli noin puoli vuotta sitten. Puoli vuotta on ihmisen elämässä jo merkitsevä aika, mutta todellisuudessa aika on suhteellinen käsite. Se kuluu yhtä nopeasti eteenpäin, halusit sitä tai et. Odotit ajan kulumista tai halusit sen pysähtyvän.



Kun läheinen kuolee, ihminen on uuden tilanteen edessä. Kuollutta kaipaa, enemmän tai vähemmän riippuen vainajasta, mutta elämä kulkee eteenpäin.



Itse en ole oikein edes käsittänyt isäni kuolemaa. Vai pitäisikö sanoa, etten ole sitä hyväksynyt. Heinävedellä käydessäni olen käynyt haudalla viemässä kynttilöitä muun perheen kanssa, mutta ei minusta oikein tunnu siltä, että isä se siellä maan alla makaa. Ennemmin ajattelen hänen olevan yhä sairaalassa ja sieltä palaavan, vaikka tiedän, ettei näin tapahdu.



Harva ihminen kai hyväksyy läheisen kuolemaa vielä puolessa vuodessa. Jos haudalla käy kymmenen vuoden päästä, tunteet lienevät erilaiset. Pakkohan niiden on olla. Ihmisen lähimuisti elävästä ihmisestä ei katoa puolessa vuodessa. Tunteet eivät ole muuttuneet vielä kuollut-tilaan.



Itse olen ajautunut jonkinlaiseen tunteettomuuden ja pysähtyneisyyden sielunelämään, en oikein tunne mitään toisia ihmisiä kohtaan. En niin paljon kuin pitäisi. Omalla tavallaan empatia on kadonnut. Voin kyllä kuunnella toisen ihmisen murheita sujuvasti, mutta en ole enää täysillä mukana, niinkuin ehkä ennen. Tai en osaa riittävästi ottaa osaa ainakaan.



En ole varsinaisesti masentunut, sillä kykenen toimimaan, mutta jotain kai masennuksen ja elämän välimaastossa. En oikein pysty väittämään, että nauttisin elämästä täysin siemauksin, jos sitä nyt välttämättä olen tehnyt ennen isän kuolemaakaan. Iloisissa porukoissa on vaikea olla.



Isäni kuolema on ottanut kovemmalle, mitä loppujen lopuksi luulin. Sairaslomalla en esimerkiksi ole ollut töistä päivääkään. Työstäni olen selviytynyt hyvin, vaikka siinäkin liikutaan monesti syvimpien tunteiden äärellä ihmisten kohtaloissa, vaikka ihmiset luulevat, että se toimittajan työ vasta nyt helppoa onkin. Se on ajoittain kuluttavaa.



Vapaa-ajalla ei ole oikein riittänyt energiaa. En ole jaksanut etsiä itselleni uutta asuntoa, en ostella vaatteita yms. normaalia päivittäistä elämää, puhumattakaan että jaksaisin käydä viikoittain jossain bilettämässä. Alkoholia olen kyllä muuten nauttinut viikonloppuisin, ja jokainen tietää, ettei alkoholia pitäisi nauttia alakuloisissa tunnelmissa.



Olen kyllä kirjoittanut runoja isän kuolemasta, ehkä niitä joskus julkaisen. Muuten kirjoitusprojektit ovat olleet jumissa, eikä teksti ole juossut täällä blogissakaan entisten aikojen malliin.



Ihmiset läheisimmät poislukien eivät halua kuolleesta puhua osanottojen jälkeen. Jos satut mainitsemaankin asiasta, seuraa yleensä hiljaisuus tai ihmiset puhuvat omista kuolleistaan tai kohta kuolevista. Kuolleista ei oikein saisi puhua, jos toinen ihminen ei tunne sitä kuollutta, josta sinä puhut. Niinpä olen lakannut asiasta puhumasta sen enempää. Eikä asia tietenkään edes kosketa varsinaisesti muita. Se on ymmärrettävää.



Palatakseni alkuperäiseen kysymykseen. En todellakaan tiedä, kauanko kestää toipua kuolemasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe