Liian lyhyet hameet villitsevät - mutta kenet?


Mikään ei ole niin varmaa, että kun kesä koittaa, niin jossain kouluissa havahdutaan, että teinitytöt pukeutuvat turhan niukasti. Niin tänäkin vuonna. Sitten koulusta lähetetään vanhemmille kirje, että pukekaa niille tytöillenne nyt enemmän päälle ja seuraavana hetkenä vanhemmat vinkkaavat tästä kirjeestä medialle.



On jälleen syntynyt keskustelu siitä, että pitäisikö kouluissa olla käytössä koulupuku ja tyttöjä kieltää pukeutumasta liian paljastavasti. Ja mielipiteitä on yhtä monta kuin ihmistäkin, mutta yleensä ollaan joko jyrkästi puolesta tai vastaan.



Poikien liian paljastavasta pukeutumisesta ei ole kukaan huolestunut, vaikka nykymuodin mukaisesti farkut roikkuvat miltei nilkoissa kalsareiden pilkottaessa avoimesti esillä. Poikia ei perinteisesti haluta suojella pahoilta asioilta samoin kuin tyttöjä. Poikien odotetaan puolustavan itseään jo varsin varhaisessa asiassa ja oletetaan, ettei heitä käytettäisi seksuaalisesti hyväksi samoin kuin tyttöjä. Hyväksikäytön pelostahan tässä paljastavan pukeutumisen pelossa ja kohussa on viime kädessä kyse.



Tyttöjen napapaidat ovat siis suurempi huolenaihe. Syykin on selkeä, kyse on eräänlaisesta Lolita-myytistä, joka samaan aikaan ilmeisesti kiehtoo ja pelottaa joitain ihmisiä. Olisiko kyse myös siitä, että jotkut aikuiset miehet itse pelkäävät vilkuilevansa paljastavasti pukeutuneita teinityttöjä tietäen sen kielletyksi tai vähintäänkin sopimattomaksi asiaksi.



Sitäkin sopii ihmetellä, että miksi elämme sellaisessa yhteiskunnassa, missä jopa 12-vuotiaat tytöt vetävät napapaitoja ja mikroshortseja päälleen. Tätä ongelmaa ei ollut olemassakaan omassa varhaisteini-iässä parikymmentä vuotta sitten, joten viime aikojen ilmiöitähän tämä on.



Hommahan menee niin, että jos teiniä käsket pukeutumaan jollain tavoin, niin hän taatusti pukeutuu juuri toisin. Me kun emme elä enää aikoja, jolloin vanhemmilla oli ehdoton määräysvalta lapsiinsa. Välilä tuntuu, että miltei päinvastoin. Yleensä väitetään, että tytöt villitsevät teinipojat paljastavalla pukeutumisellaan. Näin varmasti osittain onkin, mutta teinipojan villitsemiseen ei muutenkaan tarvita järin paljastavia asusteita. Sen verran vahvasti hormoonit hyrräävät.



Ironista kyllä, yleisesti pelätään, että Suomen kouluihin ilmestyvät tyttöjen päälle burkhat, nuo kaiken peittävät kaavut. Eli siis liian peittävästikään ei saisi pukeutua. Minulla olisi idea. Annetaan tyttöjen pukeutua niin kuin he itse haluavat, kunhan järki pysyy päässä. Viimeistään vanhempien pitäisi kuitenkin huolehtia, että lapsi pukeutuu kuin lapsi, eikä aikuinen ihminen.

Kommentit

Suositut tekstit