sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Olenko tuomittu pessimistiksi?


Chileläissyntyinen kuvaajani kummasteli tässä taannoin, että tuppaan ajattelemaan kahdesta toteutumisvaihtoehdosta sitä negatiivisinta. Myönnän kyllä.



Olen yrittänyt tsempata itseäni positiiviseen ajatteluun tavalla jos toisellakin, mutta huonoin  tuloksin. Eipä tässä muuta voi todeta, että syntyykö ihminen ajattelemaan negatiivisesti vai positiivisesti. Suomessa negatiivista ajattelua ei katsota kieroon, yltiöpositiiviset tyypit suorastaan ärsyttävät ihmisiä. Joten ei täällä suurta huomiota herätä, vaikka rämpisi koko elämänsä läpi negatiivisin ajatuksin varustettuna.



Mutta ei elämä pessimistinä helppoa ole. Päinvastoin. Kyllä jokainen ihminen haluaisi ajatella asioista hyvää, mutta jos ei vaan siihen useimmiten pysty, kuten minun tapauksessani, niin minkäs teet. Huumorintajuton en kuitenkaan ole, enkä edes hirvittävän vakava ihminen. Minulta vain puuttuu kyky positiiviseen ajatteluun ensimmäisenä ajatuksena. Osaan kyllä iloita asioista onneksi jälkikäteen, vaikka en heti positiivisinta vaihtoehtoa ajattelisikaan.



En tiedä, missä vaiheessa minusta tuli positiivisuuden "vihollinen".  Mitään tiettyä hetkeä jolloin muutuin ei ole. Ja olinko edes hirvittävän positiivinen lapsenakaan. Eikö minulle annettu ollenkaan positiivisuuden eväitä, vai enkä ole osannut ottaa niitä vain vastaan?



On kausia, jolloin pahimman vaihtoehdonkin vatvominen saa väistyä. Esimerkiksi jos on rakastunut tai asiat rullaavat erinomaisesti. Ja aina edes jaksa ajatella liiemmälti, vaan elää, mikä olisikin järkevintä. Kaikille asioille ei voi mitään, ajatteli sitten positiivisesti tai negatiivisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe