keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Jalankulkija jäi raitiovaunun alle


Ylläolevalla otsikolla kirjoitettiin pikku-uutinen Varttiin eilen.



Onnettomuuksia tapahtuu, mutta tässä tapauksessa olin itse mukana. Olin kyseisen raitiovaunun kyydissä. Olin tulossa töistä kotiin niin kuin tapanani on ratikalla yleensäkin tulla.



Kyseessä oli toinen kerta, kun olen elämässäni ollut liikenneonnettomuuden todistajana. Ensimmäisen kerran näin kun pari mopotyttöä törmäsi autoon yläasteen viereisellä tiellä jo yli 20 vuotta sitten. Muistan, että autoilija lähti karkuun ja että tytöt jäivät henkiin.



Tällä kertaa nuori nainen oli juossut punaisia päin ratikan alle silminäkijöiden mukaan. Itse en nähnyt mitään ratikan takaosasta, mutta ihmettelin, että miksi ratikka stoppasi ja kuului pieni tömähdys. Sitten kuski pomppasikin pystyyn ja huusi järkyttyneenä, että menkää katsomaan päälleajettua, ettei hän pysty. Sitten kun ratikasta pääsi ulos, paikalla olivat jo poliisit.



Täytyy sanoa onneksi, en ole mikään sankarihahmo, enkä nyt pahannäköisen tällin päähän saanutta naista olisi pystynyt auttamaankaan. Nainen liikkui maassa, se tuntui helpottavalta, sen verran empatiaa sitä pystyy tuntemaan tuntematontakin kohtaan.



Luulin kyllä pahempaa kun tuhansien kilojen painoinen peltikone ottaa yhteen elävän ihmisen kanssa. Olin lähes varma, että nainen olisi ollut verisenä mykkyränä ratikan alla, mutta ei onneksi. Ja en kyllä ole kännykkäkamerakuvailijoitakaan, jotka kuvailevat onnettomuuksia, mutta eivät auta uhria. Niinpä lähdin kävelemään Töölöstä keskustaa kohti.



Onnettomuus sai ajattelemaan, että pienienkin onnettomuusuutisten takana on aina tarina ja ihminen. En koskaan saa tietää, kuka tämä nainen oli, mutta hänellä on ollut elämä, joka saattoi peruuttamattomasti muuttua. Sekunnin virhearvion takia.



Väistämättä syntyy halu tietää, jäikö hän henkiin. Toivottavasti ja toivottavasti hän saa sen elämän takaisin, joka saattoi mennä sekunnin takia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe