Tavallistakin nuivemmat kuntavaalit


Mikäli merkit tähän asti pitävät kutinsa, odotettavissa on tavallistakin nuivemmat kuntavaalit. Oikein minkäänlaista keskustelua ei ole saatu aikaan. Ei tarvitse olla ennustaja tajutakseen, että puolueet satsaavat vain paria viimeistä viikkoa varten, jolloin ihmisiä hätyytellään Prisman edessä verenmaku suussa.



Nyt puoluejohtajat jankkaavat vielä jopa niin kaukana kuntien arkitodellisuudesta olevilla asioilla kuin EU-vakuuksilla ja kuntauudistuksella. Jopa julkkisehdokkaat ovat näissä vaaleissa kortilla.



Ja jos ihmeitä ei tapahdu, jatkuu puhe vanhustenhuollosta, terveydenhuollosta yms. vanhojen kuntavaalien malliin, kaikki lupaavat kaikkea ja kaikki on tärkeää, mistään ei saisi säästää, paitsi hallinnosta, joka edustaa kuntien budjetista noin kahden prosentin luokkaa. Sillähän sitä miljoonasäästöjä tehdään. Itsekin kun olen ollut kunnan hommissa, niin en ole missään nähnyt niin arkoja ihmisiä tekemään vaikeita päätöksiä, kun kuntapäättäjät ovat.



Jos jokin asia erottaa nämä kuntavaalit edellisistä, niin se on se kuntauudistus, jota pitäisi ihan rehelllisesti kutsua sen oikealla nimellä eli kuntien pakkoliitoksilla. Tämä Kokoomuksen hurmioon saanut uudistus tullee liittämään yhteen sellaisetkin kunnat huonompiinsa, joissa menee taloudellisesti hyvin. Syrjäkylät voivat heittää hyvästit viimeisillekin palveluilleen.



Keskustasta ei ole nyt syrjäkylien pelastajaksi, väritön uusi miljonääriteknoraatti puheenjohtaja ei tule innostumaan äänestäjiä, sillä puolueiden puheenjohtajista kuntavaaleissakin on jo kyse. Hyvä jos kepulaiset saavat estettyä edes perussuomalaisten vyöryn maakunnissa, joskaan en usko, että persut tulevat tekemään mitään jättijytkyä. Puolue on juuttunut EU-mankumiseen, mikä ei tule innostumaan lähiöiden väkeä enää kuntavaaleissa.



Demarit saattavat yllättää vanhalla tutulla takinkääntö- ja ajatuspesutaktiikalla. Kukapa enää muistaa demareiden vastustaneen kuntaliitoksia kun he nyt jo ajavat niitä kokoomuslaisten kanssa. Vihreistä ei voi oikein sanoa yhtään mitään, sillä en heidän suustaan ole kuullut mitään uutta kuntakentille, heille riittää kunhan kasvisruokaa saa kouluistakin. Vasemmistoliitolla taas ei ole enää mitään tekemistä tavallisen duunarin ajatusmaailman kanssa, sillä he alkavat olla vain kaupunkilaissuvaitsevaistoeliitin puolue.



Mitään muuta suurempaa kohua ei näistä vaaleista ole vielä noussut muutamaa perussuomalaiskohua lukuunottamatta, mutta ne alkavat olla normikamaa vaaleissa kuin vaaleissa. Puolueet valitsevat tänä päivänä ehdokkaansa jo tarkoin, uskoisin, että jopa persut eivät kelpuuta muutamaa kömmähdystä poislukien ketä tahansa riveihinsä.



Luurankoja ei saisi olla enää kaapissa ehdokkailla. Se tekeekin kuntapoliitikoistakin hajuttomia ja mauttomia, joita kansanedustajat pääosin jo olevat. He toistelevat vain puolueidensa antamia mantroja. Valitettavasti. Jos katselee vaikka Helsingin kokoomuksen ehdokaslistaa, ei sieltä löydy oikein kuin kauniita nuoria naisia ja keski-ikäisiä pukumiehiä. Ehdokaslistat alkavat olla yhtä monipuolisia kuin kustantamojen esikoiskirjailijakatalogit.

Kommentit

Suositut tekstit