lauantai 4. toukokuuta 2013

Piafin korot sopivat Patricia Kaasille

 
Kuva: patriciakaas.net


Patricia Kaas, Helsingin Finlandia-talo 3.5.2013

Ranskalainen laulajatar, kaivosmiehen seitsenlapsisen perheen nuorin tytär Patricia Kaas piipahti Helsingin Finlandia-talossa Edith Piaf-kiertueellaan. Piipahdin minäkin kuuntelemassa Patriciaa.

Mikään Kaasin superfani en välttämättä ole, mutta täytyyhän sitä ihmisen käydä kuuntelemassa musiikkia laidasta laitaan. Hiljattain kävin kuuntelemassa ensimmäistä kertaa elämässäni punkbändiäkin, Vandaaleja. Lisäksi olen innostunut Serge Gainsbourgin elämästä ja musiikista. Tuosta ranskalaisen kähinälaulun kuninkaasta ja naisten miehestä.

Voisi kuvitella, ettei ranskalaiselta laulajattarelta ole hirveän mielikuvituksekas tai edes viisaskaan veto laulaa Edith Piafia, tuota Ranskan tunnetuimpaa pikkuvarpusta. Piafia on vaikea ylittää laulun sielukkuudessa, eikä Kaas siihen pystynytkään. Tuskin tosissaan edes yritti, sillä omasta mielestäni laulajattarien äänialatkin ovat aika erilaiset.

Kaasin konsertti olikin avoin kunnianosoitus Piafille. Siitä todistivat kankaalla pyörivät filminpätkät Piafista. Seisottipa Kaas konserttiyleisöäkin Piafin kunniaksi. No, Piafin kunniaksi meikäläinenkin sai perseensä ylös penkistä. Taustanauhojen vaikuttivinta antia oli kuitenkin hurjasti ikääntynyt Alain Delon, jonka kasvot ovat sielukkaat kuin mitkä.

Patricia Kaasin keikan alku ei luvannut hyvää. Sekä yleisö että Kaas tuntuivat olevan hieman jähmeänä ja laulutkin olivat Piafin repertuaarista kepoisemmasta päästä. Tunnelma kuitenkin tiivistyi loppua kohden, yleisön jähmeyskin katosi, kun Kaas päätti antaa kielikylvyn suomalaisyleisölle. Jähmeää, ellei kiusallista, mutta toimi.

Kaas ei välttämättä ole tyypiltään mikään suloinen, valloittava naapurintyttö, vaan estradien kuningatar, joka on ammattilainen, eikä ehkä mikään jännitysmomentti siinä mielessä, saako vedettyä keikan läpi kiukuttelulta. Mikään etäinen jumalatar Kaas ei kylläkään ole. Omalla tavallaan Kaas oli jopa hauska tulkattuine lavaheittoineen. Eivätkä Piafin laulutkaan taivu kansan laulattamiseen herkästi, vaikka Kaas sitä yritti, kuten jo mainitsin.

Kuten arvata saattaa, ranskalaiset osaavat ladata konserttiin draamallista performanssia, mutta itse en oikein tanssiosuuksista syttynyt. Toki korkeissa koroissa lipuvaa lähes viisikymppistä Kaasia on miellyttävää katsella ja kuunnella.

Minä kun rakastan sanoja, menetin osan nautinnosta, kun en ymmärrä ranskaa, mutta kun se ei antanut häiritä, niin musiikki soljui mielessä kivasti. Omalla tavallaan saattoi kuvitella, että jopa itse Piaf olisi ollut läsnä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe