Liian vaikea ohjelmaksi

Jari Sarasvuon talkshow sai palstamillimetrejä uskomattoman määrän verrattuna heikkoihin katsojalukuihin. Sarasvuo tietenkin on yksi taitavimmista median käsittelijöistä. Onhan hän itsekin alunperin toimittaja.

Nyt hän uhoaa vetäytymisellä julkisuudesta. No jaa, enpä usko, että hän malttaa koskaan täysin vetäytyä julkisuudesta. Ja onko se edes täysin mahdollistakaan.

Sarasvuon talkshowta katsoin vain satunnaisesti.  Paljon kohuttu Joel Lilonkin haastattelu jäi lopulta varsin ohueksi. Sarasvuota kritisoitiinkin, että hän itse tuntui olevan talkshownsa päähahmo, eikä haastateltava. Totta. Minulle jäi sellainen vaikutelma, mutta toisaalta hänen vieraskaartinsakaan ei aina edustanut sitä tyypillistä keskusteluohjelman kävijää. Pelkällä julkkiksen tittelillä ei välttämättä vielä päässyt Sarasvuon vieraaksi.

Sarasvuo koki Suomessa poikkeuksellisen kolkon kohtalon. Hänen ohjelmansa lähti alta ennen kauden loppua. Amerikassa moinen taitaa olla arkipäivää, jos katsojaluvut eivät tyydytä, mutta ei Suomessa. Sarasvuo onnistui mielestäni loppujen lopuksi kääntämään tappionsa jälleen voitoksi.

Hän sanoi, että hänen shownsa haastoi liikaa katsojaa. Siinä hän oli oikeassa, Sarasvuon showta katsoessa ei oikein tullut helposti viihdyttynyt olo. Ehkä show ei vain saavuttanut katsojiaan, sillä suurin osa ihmisistä ei yksinkertaisesti jaksa ajatella liikaa tv:n ääressä kaikkien arjen huolien ja paineiden jälkeen.

Jos esimerkiksi katsoo amerikkalaista talkshowta sitä katsoessa tulee harvemmin kiusaantunut tai turhautunut olo. Siellä talkshowt ovat tietenkin tarkasti käsikirjoitettuja ja mietittyjä viimeistä piirtoa myöten. Kasvatko sitten ihmisenä amerikkalaisen talkshown katsottuasi, niin enpä usko.

Nykypäivänä on uskomattoman vaikeaa tehdä sujuvaa keskusteluohjelmaa Suomen televisiokanaville. Harvaa julkkista tuntee enää koko kansa ja tunnetut julkkikset taas eivät halua laukata jokaiseen ohjelmaan vieraaksi.

Keskustelun aiheissakin tunnutaan ottavan kaikki varman päälle. Se mikä on uutinen sen päivän lehdissä, niin sitä asiaa käsitellään keskusteluohjelmassa. Ajankohtaisuus on tärkeää, mutta omaperäinenkin saisi mielestäni olla. Siinä (omaperäisyydessä) Sarasvuo onnistui, sanotaan mitä sanotaan. 

Onneksi sentään yllätyksiäkin sentään syntyy. Esimerkiksi Tv 2:n Kannabis-illan suurimmaksi kohun aiheeksi nousi julkkisten sosiaalisessa mediassa pilkkaama ms-tautia sairastava Pipomies, eikä kannabis. Juuri yllätykset tekevät keskusteluohjelmista vielä katsomisen arvoisia.

Kommentit

  1. Noin 10v sitten katselin aika usein Amerikkalaista Oprah Winfrey showta. Siinä ei kaihdettu vaikeitakaan aiheita. Toki oli myös niitä aika puuduttavia julkkishaastatteluja, eri tuotteiden mainontaa ja
    aika paljon vain vähän peitettyä omaakehua....mutta sitten myös noita syvällisempiä aiheita välissä. Mutta sekin show on loppunut. Nyt taitaa olla trendi aina kevyempään ja "hauskempaan" suuntaan vähän joka mediassa. Tuskin kaikki lukijat/katsojat kuitenkaan ovat mielissään tästä kehityksestä.

    VastaaPoista
  2. Oprah oli tietysti siitä onnekas, kun veti huippusuosittua ohjelmaa, niin sai kenet tahansa vieraakseen ja ennen kaikkea avautumaan vaikeista asioista. Veikkaan, että jossain vaiheessa vakavat ohjelmat tulevat takaisin.

    VastaaPoista
  3. toisaalta on sääli, et sarasvuon ohjelma loppuu, koska persoonana hän on kiehtova ja mielenkiintoinen. Silti ohjelma varmaan tosiaan "haastoi" liikaa. no, joka tapauksessa jää nähtäväksi jääkö hän koskaan julkisuudesta pois, en oikein usko.

    VastaaPoista
  4. Se on myönnettävä, että Sarasvuo poikkeaa massasta. Se on mielestäni aina plussaa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit