Contsiita minkä teit!

Sen verran väsähdin Pariisin matkallani, että ajauduin katsomaan Euroviisut. Musiikillisesti viisut olivat todella heikot. Niinpä suurimmiksi uutisiksi nousivat Puolan edustajat edustavinen rintoineen ja partanainen Contsiita, joka siis oikeasti on homo, joka pukeutuu naiseksi, mutta sillä naisella on parta.

No, minä sain nuhtelut Facebookissa, kun viattoman lapsen tavoin kysyin, mikä tämä mies/nainen on miehiään/naisiaan. En edes paheksunut häntä, mutta Contsiita on suvaitsevaisuuden symboli ja täten pyhä.

Palasin tänään Suomeen ja Contsiitan ympärillä on jo täysi sota. Jos joku ei pitänyt Contsiitasta, hän on suvaitsematon.

Öö. Mitä tekemistä suvaitsevaisuudella on sellaisenkin kabareen kanssa kuin Euroviisut. Varsinkaan jos Contsiitasta pitämättömät eivät ole ilmoittaneet syyksi sen, että ko. esiintyjä on mies, joka pukeutuu naiseksi, mutta sillä on parta ja se on homo.

Jo aikoja sitten Euroviisuissa itse musiikki on lakannut olemasta voiton salaisuus. Lordi voitti, koska niillä oli kivat naamiot ja puvut ja biisikin riittävän tarttuva.

Mutta oli näissä viisuissa todellistakin suvaitsemattomuutta. En tiedä, kuinka moni huomasi, kuinka Venäjän edustajien saadessa pisteitä buuattiin Kööpenhaminan viisuhallissa. Venäjän edustajat tuskin ovat syypäitä Vladimir Putinin edesottamuksiin.

Kommentit

Suositut tekstit