maanantai 7. heinäkuuta 2014

Pummit perkele

Viime viikolla kävin kapakassa. Niin kuin usein tapanani on, jos olen yksin ilman seuruetta kapakassa juon yhden tai korkeintaan neljä oluttuoppia. Tällä kertaa kaljoittelu jäi yhteen olueeseen.

Syy löytyi pummista. Tämä pummi, hyvin ja erikoisesti pukeutunut, ei herättänyt epäilyksiäni, kun hän pyysi istumaan seurakseen. Se on kovin harvinaista kapakoissa, että sattuu jutustelemaan vieraiden kanssa. Kaikki kun istuvat omissa porukoissaan tai yksikseen eteensä tuijottaen tai kännykkäänsä näpräten.

Pöytäänsä kutsunut herra kutsui minua Tervo Kakkoseksi, tarkoittaen kirjailija Jari Tervoa. Minulla kun on Tervon kanssa varsin samanlainen kasvojen rakenne ja nykyisin myös silmälasimuoti täsmää. Kiusaannun yleensä siitä, jos minua verrataan johonkin muuhun ihmiseen, joten närkästyin jo valmiiksi.

Jutustelu sujui aikansa, vaikkakin hänen epäselvän puheensa takia takkuisesti, kunnes hän kuuli minun olevan sellaisessa lehdessä töissä, joka maksaa juttupalkkioita. Hän vaati minua tarjoamaan itselleen oluen. Kieltäydyin, sillä ei ole ilmaisia oluita, eikä miehellä ollut mielenkiintoista kerrottavaa. Totesin hänen muistuttavan kostoksi Andy McCoyta ja poistuin teatraalisesti paikalta.

Olen yleensäkin pummien suosikkikohteita. Ulkoiselta habitukseltani olen ystävällismielinen, eikä pummaajalla ole välitöntä vaaraa. Useimmiten pummaajat ovat kiinnostuneet saamaan alkoholi- tai tupakkatuotteita, sillä ne ovat kalliita ja pummeilla on niistä huutava pula.

Pummit jakaantuvat pääsääntöisesti kahteen ryhmään. Elämän ruhjomiin miehiin tai nuoriin. Jo 13-vuotias osaa pummata tupakkaa rohkein ottein. Useimmiten kyseessä on poika ja he ovat ystävällisempiä kuin elämänruhjomat.  Heillä pyynnön laatu voi käskevä ja kieltävän vastauksen jälkeen hyvinkin aggressiivinen. Naiset ja tytöt ovat arempia ja harvinaisempia, mutta eivät pummeina aivan tavattomia.

Pummit pettyvät kanssani, sillä harvoin tarjoan kenellekään mitään. Se ei johdu täysin itsekkyydestä. En itse pummaa koskaan ja olen joutunut pummaamaan harvoin aivan köyhimpiä vuosiani lukuun ottamatta. Silloinkin selvisin lähes aina pummaamatta ja pummasin vain tutuilta.

Ulkomailla harvoin törmää suoraan pummaamiseen. Useimmiten yritetään kaupitella jotain, kun huomataan turistin olevan nyt tähtäimessä. Vielä harvemmin kukaan on yrittänyt pummata alkoholia. Olisivatko kaljapummit paikallinen ilmiömme?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe