Kuvia ja tarinaa Viipurista

Kävin viikonloppumatkalla Viipurissa. Vähän kaksijakoinen kuva jäi. Kaupunki on kyllä pahimmista ajoista petrannut, eikä köyhyyttä puhumattakaan katulapsista näe, kuten vaikkapa viime vuosituhannen lopulla.Tai mistäpä minä sen tietäisin, koska ensimmäistä kertaa kävin Viipurissa, mutta näen olen lukenut.

Palvelu pelaa, vaikka osa asiakaspalvelijoista on tylyjä ja osa tosi ystävällisiä. Mutta näin venäläiset ovat minulle sanoneet, että se on tyypillistä. Suomeakin jotkut osaavat ja osa englantia. Pienestäkin venäjän kielen taidosta on apua, jos vastapuoli on vanhempi ihminen.

Ryöstetyksi en tullut, vaikka eräästä miehestä jäin epäilemään, oliko hän vai ystävällinen vai halusiko jotain muuta, kun lähti innokkaana opastamaan kohti jotain ryteikköä, vaikka en apua pyytänyt ja kovasti alkoi soittelemaan puhelimellaan. Pääsin tilanteesta kuitenkin helposti irti. Muuten sain olla täysin rauhassa, en tosin kännissä liikkunutkaan.

Jos etsii tiptop-kunnossa olevia taloja, kannattaa kaupunki jättää väliin. Minua ne eivät haitanneet. Ränsistynyt kai olen itsekin. Ja olin näköjään ainoa yksin matkustanut suomalainen Viipurissa, kun kaikki muut suomalaiset tuntuivat liikkuvan ryhmissä. Rajavartivat molemmin puolin rajaa olivat tutkimassa laukkua. Epäilyttävä minä.

Historiallista kuvaa halusin kaupungista. En haikaile Karjalaa takaisin, se, mikä on mennyt, on mennyt, mutta halusin nähdä, mitä suomalaisista on jäänyt jälkeen. Ei paljoa, mutta kaupunki näyttää menevän eteenpäin ja paikallisetkin ovat ylpeitä kaupungistaan. Näin se pitääkin.

Ai niin. Koffia oli kovasti myynnissä kaupoissa, ei kuulune pakotelistalle.

Pyöreän tornin kissa

Viipurin asema

Pietari Suuri

Matkani ajan Viipurin vanhassa kaupungissa kuvattiin elokuvaa

Viipuri linnan tornista nähtynä

Patsas Monrepossa.

Monrepos

Vanhaa kaupunkia

Vanhaa kaupunkia

Talvisotanäyttely

Vanhaa kaupunkia

Täytyyhän telkkari kapakan vessassa olla

Sorvalin suomalainen hautausmaa näytti tältä

Viipurimainos 





Lisää kuvia täältä.

Kommentit

  1. Näytti olevan FC UFAn ja Moskovan Spartakin välinen ottelu käynnissä.

    VastaaPoista
  2. Näin näytti olevan juu. En tiedä kumpaa kannattivat, mutta meno oli kovaa baarissa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit