tiistai 7. lokakuuta 2014

Itketään yhdessä osa 2

Taas on se aika vuodesta, kun televisiosta tulee Vain elämää ja laulajat itkevät tv:ssä. Kotikatsomoissakin itketään. En ole yhtäkään Vain elämää-kautta aktiivisesti seurannut.

Ei ole tarviskaan, sillä muilta saa tarvittavat tiedot tapahtuneesta. Sen kyllä tiedän, että Vain elämää-kappaleen alunperin laulanut Irwin Goodman ei pillitystä katselisi.

Vain elämää-sarja on siitä poikkeuksellinen tositv-sarja nykyisin, että osa sitä inhoaa yli kaiken ja osa rakastaa. Useimpiin tositv-sarjoihin suhtaudutaan vihamielisesti, vaikka niitä salaa katsottaisiinkin.

Sama koskee ohjelmaa kommentoineita muusikkoja, osa ei haluaisi lähteä sarjaan pillittämään, kun toinen ottaa osallistumisen suurena kunniana.

Sitä en osaa sanoa, miksi artistit liikuttuvat siitä, kun joku muu laulaa heidän kappaleitaan. Ehkä se on suurin kunnianosoitus, jonka kollegalta voi saada.

Itse en ole lukenut runojani koskaan julkisesti, mutta saattaisin liikuttua, jos joku muu niitä lukisi. Toinen vaihtoehto on, että nauraisin. Niinhän ne sanovat, että itku ja nauru ovat toisiaan lähellä. Jo se, että joku pyytäisi lukemaan runojani, aiheuttaisi minussa tunnevyöryn.

Vielä vähemmän ymmärrän, miksi katsojat liikuttuvat siitä, että artistit liikuttuvat. Se on se itketään yhdessä. Minä en vain pysty itkemään kuin tosielämän tapahtumille. Olen monen kanssa keskustellut asiasta, että miksi he itkevät elokuville ja muille. He sanovat olevansa herkkiä. Läheskään kaikki itseään herkkänä pitävät eivät välttämättä edes ole herkkiä, peräti itsekkäitä. Tunteet ovat itsekkäitä.

Itsekin pitäisin itseäni herkkänä, mutta minulla ei ole itkulaukaisinta. Valitettavasti. Viimeistään peruskoulussa se kitkettiin pois. Kun se joskus laukeaa, toivottavasti joskus sitten itku loppuukin. Kukaan ei pidä miesitkupilleistä. Miehen itku on jollain tapaa pelottavaa, siinä missä naisen itku tehokasta.


4 kommenttia:

  1. ite olen seurannut silloin tällöin kyseistä ohjelmaa ja yllättänyt itseni herkistyneessä tilassa. vähän samlla tapaa, jos katson elokuvaa, jossa on joku liikuttava kohtaus tai kohtaaminen..onko se sitten luonteesta kiinni vai yksinkertaisesti siitä, että hetken eläytyy siinä hetkessä..
    se on muuten totta, että tosta sarjasta joko tykätään tai sit vihataan..herättää kummiskin jotakin tunteita. artistit on antanut sellaista palautetta että he esim.liikuttuu, koska oma biisi saa toisen laulamana toisen ulottuvuuden tai sfäärin..niin se varmaan on...ja onhan biisien tekeminen ehkä vähän samanlaista kuin runon (onko, en tiedä?) että kun kuulet toisen laulavan tai esittävän runojasi, tekstejäsi, niin voisko se synnyttää kaikenlaisia tunnevyöryjä, sitä luomisprosessia kaikessa kauneudessaan ja karmeudessaankin, sellaista tunteiden vuoristorataa...siksi tossa ohjelmass aehkä onkin niin paljon tunnelatausta, koska jokaisella on oma historiansa,elämänkokemuksensa toiveensa, unelmansa ja kaipuunsa...näin voisi kuvitella..mitä mieltä sä olet? muhun on "kolahtanut" Loirin laulut ja Paula on yllättänyt mut sen tulkinnoillaan..vaikka tää kuulostaa kliseeltä, mutta uusia puolia löytynyt..

    VastaaPoista
  2. Varmaan aika pitkälti noin. Taiteilijoille tunnustuksen saaminen muilta kollegoilta on tärkeätä, vaikka tässä ohjelmassa tietenkin useimmat ovat sitä jo jotain kautta saaneet.

    VastaaPoista
  3. sen verran vielä aiheesta, että amerikkalaisissa tosi tv sarjoissa ja yleensäkin esim. jossakin kilpailuissa tuota tunnepuolta suorastaan oksennetaan sinne lavalle..meinaan jos se joskus on ollut luonnollista (huom.jos) niin sitä se ei oo ollut pitkiin aikoihin. hesarissa oli äskettäin juttu tuosta vain elämää sarjasta. sen leuttuani tuli mieleen, että ne artistithan suorastaan varmaan kokee hirveetä sosiaalista painetta (ensinnäkin aiemmista tuotannoista kun oli niin suosittu) ja sit se paine siitä tunteiden näyttämisestä?! jos näin on..niin sithän tossa ohjelmassa ei oo järkeä...tunteet pitää olla aitoja ja ainutkertaisia tavallaan...jos artistit rupeais miettimään että millä tavalla mä nyt esitän tä biisin, jotta se koskettaan ruudun toisella puolella katsojia sekä sitten muita artisteja ja osaako tulkata jne..meneekö se kuitenkin ja mauttomuuden puolelle? yritetäänkö liikaa vai mitä? silti tulen sitten nauhalta kattoneeksi ohjelmaa ja toteavani mielessäni, että onpa virtasen toni ja tuo paula vesal akovia tyyppejä..loiria unohtamatta..:)

    VastaaPoista
  4. Itkemisestä on tullut itseisarvo ja tunteiden näyttämisestä.

    VastaaPoista

Gadgetissa oli virhe