Ole kaunis, hyvä ihminen





Hollywood-tähtien epäonnistuneet tai onnistuneet kauneusleikkaukset ovat ihmisten kauhistelunaiheita. Miten se nyt meni sellaista tekemään? Nätistä naisesta tuli hirviö.

Viimeisimpänä on kauhisteltu Rene Zellwegerin muuttunutta ulkonäköä. Suloisesta tytöstä tuli jotain ihan muuta. Rene väittää vain muuttaneensa elämäntyyliänsä. Sen voi jokainen päätellä, muuttuuko turpavärkki ruokavaliolla salamaniskusta.

Ihmiset lässyttävät mielellään, ettei ulkonäöllä ole merkitystä. Jokainen mielellään kuvittelee, että itse tulisi hyväksytyksi sellaisella ulkomuodolla, jonka on osakseen saanut tai jollaista on jaksanut ylläpitää ilman vaivannäköä.

Ne, jotka oikeasti pitävät sinusta, viis välittävätkään ulkonäöstäsi, ellet ole ylipainoinen. Ylipainostasi huomautetaan aina. Ei ole väliä sukupuolellasi. Päin naamaa harvemmin tietenkään aikuista ihmistä haukutaan läskiksi ja kehoitetaan samalla laihduttamaan. Ylipainoinen kyllä tietää, ettei hän ole hyväksytty läskinä ilman sanojakin.

Susiruma nainen harva nainen haluaa olla, naisille ulkonäöllä on yhä enemmän merkitystä, mutta ei edes tavallisista, arkisista miehistäkään taistella. Ulkonäöstä huolehtiminen alkaa olla jo oletusarvo. Nuhjuista ihmistä pidetään laiskana, ehkä tyhmänäkin, ellei tämä jollain muulla tapaa erotu ihmisten joukosta edukseen taidoillaan tai jollain muulla asialla.

Vaikka kaikkialta tulvii kirjallista informaatiota, olemme siinä tilanteessa, että kuvilla on suurempi merkitys kuin koskaan. Sen voi todeta nopeasti sosiaalisesta mediasta. Lisäämäsi selfie herättää huomiota eri tavalla, kun vaikka pohdit Suomen ulkopoliittista asemaa. Kuva on helppo. Ja jos olet kaunis tai komea, kuvasta on helppo tykätä. Rumempi ihminen kun lisää kuvansa, ihmisille tulee vaivaantunut olo. Mitä tähän uskaltaisi nyt sanoa, ettei kukaan pahoita mieltänsä.

Kauneuskirurgiaa paheksutaan moraalisella tasolla, mutta ala ei ole laskusuhdanteessa. Asiakkaita riittää. Ne leikkelevät itseään, joilla on siihen varaa ja jotka eivät koe luovuttaneensa itseään samalla kauneusihanteiden paholaiselle. Mutta mitä muutakaan kuin kauneusihanteiden hyväksymistä on ihmisten ikuiset dieetitkin. Botox ja kirurgin veitsi on vain askel kovempaan suuntaan.

Jokainen tietää, että valintatilanteessa kaunis tai komea ihminen voittaa aina. Tämä koskee niin valintaa työpaikoilla kuin romanttisissa suhteissa. Rumakin valitsee kauniin, eikä rumaa. Ruma haluaa olla kaunis tai komea hänkin. 

Mutta Rene. Hän ei ole enää tyttönen, vaan 45-vuotias nainen. Voiko odottaa, että Rene on lopun ikäänsä se höpsö nuori nainen elokuvista. Ei. Pelkäävätkö ihmiset katsoessaan ikääntyviä tähtiä menettävänsä otteen omasta nuoruudestaan. Ja tähdet vastaavat huutoon leikkemällä itseään, että ihmisten unelmat ikuisesta nuoruudesta säilyvät.

Yleisön kun ei tarvitse toteuttaa yleisön unelmia. Heille rumuus annetaan anteeksi, jos ei tee itsestään numeroa ja pysyttelee syrjässä menestyvien, tavoiteltujen,  kauniiden ja komeiden maailmasta.

Kommentit

  1. olen pitänyt Reneä persoonallisen näköisenä ja luonnollisena, mutta nyt kun hän on käynyt leikkelemässä kasvojaan, niin olemus ja kaikki on muuttunut ihan kummalliseen suuntaan. sosiaaliset paineet, holloywood meininki, ulkonäkökeskeisyys vai mikä sai kauniin persoonallisen näyttelijän muuttamaan itsensä ulkonaisesti...surullista tai ei. tiedä häntä, onko hän yhtään onnellisempi tai tyytyväisempi..

    VastaaPoista
  2. Ei se kyllä nyt musta vieläkään hirviöltä näytä. Paljon kauheammin epäonnistuneita kauneusleikkausten tuloksia on. Esim. Kaunareiden Taylor alias Hunter Tylo. Mutta jotain se Rene on tehnyt itselleen, ei ole luonnollisesti vanhentunut.

    VastaaPoista
  3. Esa: oon samaa mieltä,Kaunareiden Taylor alias Hunter on kyllä niin leikelty, ettei oo enää paljo kauneutta näkyvissä...harmillista, mä pidin sitä silloin vielä todella kauniina. Niin, ei rene vieläkään oo mikään hirviö, mutta jotakin olennaista sen entisessä lookista on muuttunut, mikä on harmillista..kyllähän netissä on nähty niitä kaikist pahimpia kauneusleikkausten tuloksia, joist aon tullut sit aikamoisia hirviöitä ja niitähän revitellään sit juorolehdissä minkä kerkiää..häviääkö luonnollisuus, aitous ja pehemys tämmösen kulttuurin myötä kokonaan..?!

    VastaaPoista
  4. "kauneus katsojan silmissä"....mutta onko sitten niin vääristyneitä kuvia siitä mikä on kaunista kun sitä ikuista nuoruutta ei ole.kauneinta on mun mielestä vanhemmatkin naiset/miehet, joista huokuu itseluottamusta ja joiden karisma tulee esille, vaikka olisi miten iäkäs, ryppyinen tai edes klassisen kaunis. Se, että osaa "kantaa itseään" arvokkaasti on ihailtavmpaa kuin ne lukuiset kirurgin veitsen alla käyneet, jotka haikailee tiettyä muottia itsestään tai kopioita jostain muusta..makuasia sekin...;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit