torstai 9. lokakuuta 2014

Olin sitä minäkin koulukiusattu

Koulukiusaaminen on taivastelun aihe, joka välillä katoaa ja palaa takaisin. Kakarat toki rääkkäävät heikompiaan näiden taivastelujaksojen välilläkin.

Uusimman taivasteluvaiheen aikana moni julkkis on kertonut olleensa koulukiusattu. Epäilemättä näin on. Lapsena ja nuorena jollain tavalla massasta erottuvat yksilöt ovat koulukiusaajien silmätikkuja numero yksi.

Jokainen koulukiusaamisestaan avoimesti kertova julkkis auttaa koulukiusattuja. He antavat toivoa, että tunnelin päässä voi olla valoa ja pitkän nenän näyttämistä kiusaajilleen. Mikäli vain koulukiusaajat eivät ole onnistuneet murtamaan koulukiusatun itsetuntoa ja omanarvontunnetta ennen parempien aikojen koittamista.

Rohkein kaikista olisi se julkkis, joka rehdisti julkisuudessa tunnustaisi olleensa koulukiusaaja ja pyytäisi anteeksi uhreiltaan. Sellainen julkkis voisi laittaa koulukiusaajat ajattelemaan, jos sattuisi vielä olemaan sellainen julkkis, joita nämä juntturat katsovat ylöspäin.

Minä voin tunnustaa, etten ole koskaan ketään kiusannut. Ei minusta olisi siihen ollut, sillä siihen touhuun tarvittiin jollain tavaa uhkaavaa tai pelottavaa olemusta. Joskus olen ollut niitä räkänökkäisiä mukanaräkättäjiä, mutta silloinkin kyse on ollut lähinnä helpotuksesta, etten ollut itse naurun kohteena. Kiusattujen maailmassakin on kiusatusta kiusatumpia. 

Koulukiusattuna en ollut alinta kastia, jonka päällä olisi jokainen kävellyt. Minulla oli tiettyjä kiusanhenkiä, jotka olivat kimpussani. Heitä tosin oli muuallakin kuin koulussa. Suurimmat vihaajani asuivat samalla epämiellyttävällä kerrostaloalueella Pohjois-Vantaalla. Kyseessä todellakin oli viha. Sen aisti. Ihme kyllä, sillä en ollut missään tekemisissä kyseisen alueen ihmisten kanssa.

Suoranaista fyysistä väkivaltaa en kohdannut, tuuppimista ja tönimistä kyllä. Se ei ollut kuitenkaan sellaista hyväntahtoista muksimista, jota lapset ja nuoret harrastavat, kyllä siitä aisti halveksunnan.

Haukkumista ja vähättelyä sain sitäkin enemmän osakseni kuin fyysistä väkivaltaa. Usein väitetään koulukiusaajien olevan kateellisia kiusattavilleen, mutta eivät he sitä olleet. He pelkästään vihasivat ja inhosivat minua. Jostain syystä.

Niitä syitä voin vain arvailla, mutta jotain tekemistä täytyi olla sen kanssa, että poikkesin vahvasti massasta. Minua kiinnosti politiikka, historia ja kirjallisuus jo varhain. Kirjoitin ja sankarini eivät olleet samat kuin muilla. En pelännyt edes näyttää sitä, sillä eihän minulla ketään muita ollut tukena kuin oma itseni.

Ehkä he pienen kokoni takia aistivat heikkoutta, itsetuntoani he eivät onnistuneet täysin nujertamaan, vaikka ikuiset arvet omanarvontuntoon ja itseluottamukseen jäi. Ja tietty epäluottamus ihmisiä kohtaan. Eivät ne välttämättä koskaan täysin häviä.

Yleensä koulukiusaajilta toivotaan julkisuudessa anteeksipyyntöä. Moista en kaipaa. Olen ihan tyytyväinen, etten ole kohdannut heistä ketään kouluaikojen jälkeen. Mitä puhuttavaa minulla edes voisi heidän kanssaan enää olla. Eivät he merkitse minulle mitään.

6 kommenttia:

  1. Tarpeeksi rasittava järjestelmä saa ihmisen kuin ihmisen pois tolaltaan. Ei epäilystäkään. Suomen koulujärjestelmä ei toimi. Jotenkin sitä vaan pitää kahlata kouluvuodet läpi, toiset kestää enemmän, toiset vähemmän. Sitä toivoisi että jokaisella koululaisella olisi ainakin se yksi ystävä joka pitäisi puolia, mutta ikävä kyllä näin ei läheskään aina ole.

    VastaaPoista
  2. Valitettavasti juuri näin. Itse olin ainakin täysin yksin.

    VastaaPoista
  3. Oletko Esa kirjoittanut runoja aiheeseen liittyen? todella raskas aihe ja surullista kuulla, että olit täysin yksin. sitä ei toivoisi, haluaisi kenellekään, vaikka mitä on saanut lukea mediasta, yksinäisyys ja koulukiusaaminen eri muodoissa on valitettavan yleistä. onneksi he eivät pystyneet sinun itsetuntoasi täysin nujertamaan. oon ihmetellyt näitä "kiva koulu" hankkeita ja ylipäänsä kaiken maailman hankkeita, onko niistä oikeasti mitään hyötyä? vai onko niin että nyky yhteiskunnassa ei vaan kuitenkaan edelleenkään suvaita massasta poikkeamista, siis et vähänkin jos erottuu porukasta, niin sit joutuu silmätikuksi. se on niin väärin, kuin olla ja voi. jokaisen ois saatava olla just semmonen kuin haluaa.

    VastaaPoista
  4. En kyllä suoranaisesti ole tainnut kirjoittaa aiheeseen liittyviä runoja. Koulut haluaa tietenkin mainostaa hankkeillaan, että kiusaamiseen puututaan, mutta taitaa olla niin, että vain raaimpiin tapauksiin puututaan. Niitä ei voi olla huomioimatta. Ehkä se yksin olo tulee myös siitä, kun huomaa, ettei muita kiinnosta, niin sulkeutuu lisää kuoreensa.

    VastaaPoista
  5. yksinäisyys ja yksin oleminen on kovin puhuttelva aihe. herättää niin monenlaisia tunteita. joskus yksinolosta voi saada uskomatonta voimaakin ja toisaalta se voi ehkä vahvistaa sitä kuorta, mikä ympärillä on. sitä toivois, että jokaisella os edes yksi tai kaksi ihmistä, kenet voi päästä kuoren sisälle.

    VastaaPoista

Gadgetissa oli virhe