lauantai 8. marraskuuta 2014

Maailma muuttuu Esaseni

Kuulun niihin nuorimpiin ikäluokkiin, jotka vielä muistavat vanhan ajan. Tuolla ajalla tarkoitan aikaa ennen kännyköitä, internetiä ja varsinkin älypuhelimia, jotka viimeistään mullistivat maailmamme.

Luvassa ei ole kuitenkaan nostalgiapläjäystä siitä, kuinka ennen oli kaikki paremmin. Näinhän ei välttämättä ollut. Se, mitä tuosta vanhasta ajasta kaipaan on tietty staattisuus. Kaikki ei mennyt koko ajan eteenpäin. Kehitys ei koko ajan laukannut eteenpäin. Oli aikaa hengähtää.

Lapselle 80-luku oli näin jälkeenpäin ajatellen hyvää aikaa. Sinua ei pommitettu whatsup-viesteillä alituiseen. Informaatiotulvaa ei ollut. Sait olla aika rauhassa ajatuksinesi ja kasvaa sellaiseksi, miksi halusit. Maailmakaan ei muuttunut. Kylmä sota junnasi ja sen varjossa oli helppo kasvaa. Kukaan ei edes ajatellut, että maailma ajautuisi sekasortoon myöhemmin.

Varjopuolena tuossa vanhassa maailmassa oli se, että se oli aika yksioikoinen. Nykyisessä maailmassa voit tilata toiselta puolelta maailmaa tavaraa edullisemmalla hinnalla kuin kotimaasta. Vanhassa maailmassa kaikki oli etukäteen päätetty ja valinnanmahdollisuudet vähäisempiä.

Ennen lomamatkojen suunnittelu oli vuosien prosessi, koska matkustaminen oli kallista. Nyt voit verrata netissä halvat lennot lähes mihin tahansa ja kilpailuttaa hotellit. Matkustamisen halpuus on avartanut ihmisten mieltä, mutta ehkä vienyt jo matkustamisesta tietyn hohdon. Kenenkään lomakuvat etelästä Facebookissa eivät sävähdytä samalla tavalla kuin matkalaisen diashow Intian matkalta 80-luvulla sävähdytti. 

Välillä olen pohtinut mihin tämä aina vain kiihtyvä teknologistuminen johtaa. Tuleeko meistä tylsämielisiä tekniikanorjia, ellemme ole sitä jo nyt. Älypuhelimet tuntuvat olevan ihmisissä kasvannaisia. Wifi-verkot ovat lopettaneet ihmisten kommunikaation tosielämässä lopullisesti.

Kun istut junan ravintolavaunussa tai missä tahassa muussa julkisessa paikassa ihmiset räpläävät siellä kännyköitään. Jutusteluun tuntemattomien edessä antaudutaan vain pakon edessä. Olemme pienen piirimme äärellä koko ajan, emme levittäydy tuntemattomien eteen yhtä avoimesti ja löydä uusi tarinoita kuin ennen.

10 kommenttia:

  1. Kyllä kai se on ihmisestä itsestään kiinni, kuinka paljon haluaa olla kiinni teknologiassa. Aina sen laitteen saa suljettua, jos haluaa olla rauhassa. Minä en ainakaan halua olla jatkuvasti tavoitettavissa, puhumattakaan, että pitäisi päivittää itsestään koko ajan jotain. Ehkä älypuhelimeenkin voi tulla riippuvaiseksi, vaikkei omaa kokemusta moisesta vekottimesta olekaan. Siirtyisin mielelläni lankapuhelimen käyttäjäksi, jos hinnat olisivat matkapuhelimen tasolla.

    VastaaPoista
  2. Oot miettinyt juuri samoja asioita, joita olen viime aikoina ajatellut. mä en haluaisi olla nykyteknologiasta riippuvainen, kuin vain sen verran mihin kännykkää tarviin, soittamiseen, tekstarit ja ehkä satunnaisesti netistä uutiset jne. juuri tuo pysähtyminen edes hetkeksi on nykyään aika mahdotonta, vaikka haluaisi. meinaan jos ajatellaan sitä junamatkaa, bussimatkaa tai ratikkareissua niin joka toisella(ellei kaikilla) ole nenän alla se älypuhelin, jota räplätään kokoajan. kasvotusten oleminen vähentyy pelottavaa vauhtia, kun kaikki tapahtuu mitä suuremmissa määrin netissä, mesessä, facessa, twitterissä ym ym. whats up:t...inhmillisyys, taas tuo sama sana. mitä jos se häviää kokonaan, kun kaikki teknistyy ja tuotteistuu ja oravanpyörä vaan jatkuu...? missä vaiheessa on aikaa pysähtyä, ihmetellä ja kohdata itsensä, toisen ihmisen. huomata se hymy tai virne toisen kasvoilla, tai kattoa syvälle silmiin ilman tarvitsematta yhtään sanoja. niin, totta 80 luvulla kehitys ei mennyt kokoajan eteenpäin. oli aikaa jopa nauttia elämästä eri tavalla, uskoisin. informaatiotulva nykysin on niin huima, ettei sitä jaksa edes suodattaa..kokoajan pitäisi olla "ajan hermoilla" pälä pälä pälä..

    VastaaPoista
  3. niin joitakin valintoja voi tehdä, mutta jos on sellaisella alalla, jossa on pakko olla tavoitettavissa jatkuvasti, sitä onkin paljon vaikeampi lähteä rajoittamaan, työ säätelee aika paljon. vapaa-ajan huvitukset, itsestä tehdyt päivitykset facessa, twitterissä ym ovat taas jokaisen oma asia, kuinka paljon niissä haluaa pyöriä tai olla kokonaan some maailmasta pois..lankapuhelinta on joskus jopa ikävä, kun muistelee menneitä..

    VastaaPoista
  4. Kyllähän ne laitteet saa kiinni, mutta ovat koukuttavia.

    VastaaPoista
  5. siinä vaiheessa kun tuntuu että joku face tai muu koukuttaa tekee hyvää joko pitää taukoa sieltä ja jopa jättäytyä some maailmasta pois...kummasti on sit aikaa kaikelle muulle ihan eri tavalla...

    VastaaPoista
  6. Se on kyllä totta, että tauko tekisi hyvää somesta. Pitäisi ottaa somevapaita viikkoja. Blogin kirjoittaminen tekee kyllä hyvää jo mielenterveydelle, joten tästä en luovu, ellei ideat ja voimat ehdy.

    VastaaPoista
  7. mä luovuin facesta jo aikoja sitten enkä ole katunut pätkääkään. mut joo, blogi on varmaan eri juttu ja kuten kirjotit, se tekee mielenterveydelle hyvää, joten ei kannatakaan siitä luopua.

    VastaaPoista
  8. On sitä tosiaan ennenkin pärjätty ilman Facebookia. Ehkä se osittain on tehnyt elämää levottomammaksi. varsinkin kun älypuhelimen kautta sen seuraaminen on helppoa jokapaikassa.

    VastaaPoista
  9. niin ite olin liiankin "koukussa" faceen, en niinkään päivittämässä mitään tietoja, vaan ylipäänsä tuli roikuttua ihan liikaa..nyt kun en oo ollu siel moneen moneen kuukauteen, en osaa edes kaivata koko facea..must on jotenkin surullista ja vastenmielistä ajatella, että nykysin kaikki tapahtuu sosiaalisessa mediassa. toisaalta on siitä paljon hyötyä ja hyviä puolia, mutta sitten on niitä huonojakin puolia ihan riittävästi...sitten sitä miettii ihan sellaistakin,e ttä minkälaisessa some maailmassa lapset elävät ja tulevina aikuisina..on jotenkin kornia, että jo jollain 10-12 vuotiailla on jo oma twitteri tai instragam ta face...onks toi suunta semmonen,. missä ite haluan omien lasten elävän..itehän en voi siihen vaikuttaa...mutta kyllähän tuo suunta nykyään viittaa kovasti siihen,e ttä verkossa kaikki tapaavat..mesessä, whats up:ssa jne jne...missä vanhan kunnot puhelinkopit vanhoista elokuvista ? :) no joo, naivi en ole...tajuan sen, että some on ja pysyy, mutta eiks sen rinnalle vois tulla joku lähimmäisistä ja aito kohtaamisen&vuoropuhelun "liike"...missä oikeesti tavataan toinen kasvotusten ilman sitä jatkuvaa älypuhelimen naputusta...yks kurjimpia fiiliksiä on se, että juttelet jonkun kaa ja se kehtaa siinä omaa puhelintaan naputtaa yli puolet ajasta ja olla kuulevinaan mistä puhut...huh.

    VastaaPoista
  10. Joo, ei kyllä kymmenvuotiailla mielestäni ole pakkoa vielä somettaa. En tosin tiedä, millä ne tänä päivänä edes kommunikoivat.

    VastaaPoista

Gadgetissa oli virhe